lauantai 13. lokakuuta 2018

Voihan jännevamma


Tämä syksy on ollut kyllä vastoinkäymisiä täynnä. Noin kuukausi sitten Vito astui kuoppaan maastossa. Tallille päästyämme jalka oli hieman nesteinen ja lämmin, joten aloin heti kylmäämään sitä. En kuvitellut tilannetta kovinkaan vakavaksi, koska jalka ei ollut yhtään puristusarka, eikä nestettä ollut paljoa. Varmuuden vuoksi kävelimme kuitenkin muutaman päivän ja kylmäsin jalan aina liikutuksen jälkeen.  


Neste pysyi jalassa, mutta Vito ei edelleenkään reagoinut mitenkään muuten, joten muutaman päivän kävelyn jälkeen kokeilin miltä liike näytti ja tuntui selästä käsin. Vito ravasi alkuun täysin puhtaasti. Se oli innokas ja liikkui todella kivantuntuisesti, kunnes ihan yhtäkkiä alkoikin varoa etustaan. Päätin soittaa eläinlääkärille, joka tulikin katsomaan Viton jalkaa seuraavalla viikolla. Eläinlääkärin kanssa katsoimme liikettä ensin käynnissä ja sitten ravissa. Vito ontui selvästi, joten päätimme klinikka-ajan olevan tarpeessa. Saimme ajan seuraavalle viikolle, johon asti kävelytin Vitoa maastakäsin.


Keskiviikkona pääsimme vihdoin klinikalle. Vito ontui selvästi vähemmän kuin viikko sitten eläinlääkärin käydessä tallilla, joten katsoimme liikettä myös juoksuttamalla kaikissa askellajeissa. Eläinlääkäri ultrasi Viton molemmat etujalat, joista molemmista löytyi harventumaa. Kipeässä etusessa harventuma tosin oli tuoreempaa, kun taas oikeassa jalassa vammat näyttivät vanhoilta. Selkeää reikää ei ultraamalla löydetty, vaan vaurio näytti suhteellisen lievältä. Eläinlääkäri halusi vielä puuduttaa jalan alaosan ja katsoa vaikuttaisiko se ontumaan, kun jänteestä löydetty vaurio oli jalan yläosassa. Ontuma lieveni hieman, joten päädyttiin piikittämään kavionivel, vaikkei se ollutkaan ontuman "pääsyy". Käytiin varmuuden vuoksi vielä röntgenissä kuvaamassa etuset, mutta niistä ei löytynyt mitään sanomista. Diagnoosiksi tuli siis pinnallisen koukistajan vaurio eli jännevamma. Vamma ei kuitenkaan onneksi näyttänyt kauhean vakavalle: Vito oli mennyt jo viikossa todella paljon eteenpäin, neste oli lähtenyt jalasta, eikä ultraamalla löydetty harventuma ollut kauhean pahannäköinen. 


Piikityksen vuoksi Vito joutui muutamaksi päiväksi karsinalepoon. Oli surullista kuunnella kun se huusi muille hevosille, eikä olisi millään halunnut olla sisällä yksin. Näistä päivistä kuitenkin selvittiin ja nyt päästään taas kävelemään ja tarhailemaan. Kuukauden ajan Vitoa pitäisi kävelyttää ja sen jälkeen vuorossa olisi kontrolliultraus, jossa katsotaan miten jalka on lähtenyt paranemaan. Hieman jännittää miten tuhma hevonen minulla on kuukauden päästä, kun se on jo nyt niin rasavilli, koska sillä on niin paljon patoutunutta energiaa.
.
.
.

Jänniä asioita tapahtuu taas lähiaikoina, joten pyrin kirjoittelemaan niistä taas jahka kerkeän!

perjantai 28. syyskuuta 2018

Juuri tällainen kesän kuului olla


Kaksi ulkomaanmatkaa, kaksi muuttoa, kaksi työpaikkaa, kaksi yötä tallilla, ylioppilasjuhlat, ajokortti, auto, uusia ystäviä vanhoja unohtamatta, festarit, piknik, suppailua, perhe, oopperajuhlat, viiden aamuja, vuosipäivä Viton kanssa, maastoilua kavereiden kanssa, uittamista, laukkaa pellolla ilman satulaa, estetreenejä, kouluvalmennuksia, kaulanaruilua, mekkokuvia, hevoshommia ulkomailla, uusilla hevosilla ratsastamista, jäätelöä, boolia, vadelmapiirakkaa, uimista ja mitäköhän vielä...

Kesäni alkoi vähän etukäteen jo toukokuussa, kun kirjoitukset olivat vihdoin ohi ja kesäloma alkoi. Muutettiin Viton kanssa jo huhtikuussa Savonlinnaan, mutta kesän lasken alkaneeksi vasta minun ja äitini Samoksen-reissusta, jonka teimme toukokuussa. Matka oli aivan ihana! Rakastuin Kreikkaan. Sen kauneuteen, lämpöön, mereen, tunnelmaan, väreihin. 

Kesäni lasken loppuneeksi toiseen ulkomaanmatkaani, jonka tein elokuun lopulla. Matkustin Saksaan, jossa pääsin tutustumaan hevoskulttuuriin vähän isomman maailman tapaan. Olin viikon Wangelsissa myyntitallilla, jossa pääsin näkemään, kokemaan ja ennen kaikkea oppimaan niin paljon uutta. Lensin myös ensimmäistä kertaa yksin ja valvoin käytänössä koko yön kotimatkani kestäessä yli 20 tuntia.

Näiden kahden matkan välissä ehdin tehdä vaikka ja mitä! Olin koko kesän töissä, joten se verotti luonnollisesti suuren osan vapaa-ajastani. Viihdyin uudessa työpaikkassani kuitenkin todella hyvin, kiitos ihanien työkavereiden! Sain töistä niin hyviä ystäviä, että vietin aikaa heidän kanssaan myös työaikojen ulkopuolella: synttäreillä, jatkoilla, kahveilla. Vanhoja kavereitani näin ihan liian vähän kesän aikana. Kaikkien aikataulujen mennessä koko ajan ristiin, piti ilo ottaa irti niistä kerroista, kun onnistuimme näkemään toisiamme. Onneksi nämä ihmiset ovat niitä, joiden kanssa voi olla aina omaitsensä, vaikkei heitä olisikaan nähnyt vähään aikaan.

Viton kanssa puoli kesää meni hammasongelmien kanssa painiessa, mutta oli meillä silti hauskaa! Päästiin hyppäämään viikottain, treenaamaan tosissaan kouluvalmennuksien parissa, uimaan, maastoilemaan, kaulanaruilemaan ja viettämään muutenkin aivan ihanaa kesää ihanien tallikavereiden kanssa. Tätä tallia tulee kyllä ikävä. Kaikki vain toimi juuri niin kuin kuuluukin ja aina vähän paremminkin.

Yksi kesän isoista tapahtumista oli ylioppilasjuhlat heti kesäkuun alussa. En yleensä tykkää isoista juhlista, mutta nämä ylppärit olivat kyllä hauskat! Ne olivatkin pienet ja rennot: juuri sellaiset kuin halusinkin. Heinäkuussa sain ajokortin ja parin viikon päästä siitä auton käyttööni. Vaikka kaikki nauravatkin autolleni, on se minun mielestäni todella hieno. Ei mikään massabemari vaan vuoden -96 toyota. Siinä on asennetta :D

Vaikka kesääni mahtui isoja tapahtumia ja paljon uusia asioita, olivat silti ne pienet ja arkisetkin hetket niitä, joista nautin kaikista eniten. Äitini kanssa vietetty aika mökillä suppaillen, siskon luona nukkuminen ja vadelmapiirakan syöminen, mummon luona käyminen... Minulla on aivan ihana perhe.
Sama juttu ystävieni kanssa. Tämän vuoden festarikokemukseni ei ollut mikään kaikista parhain, mutta onneksi olin matkassa ystäväni kanssa. Heihin voin luottaa. 

Mikään ei tietenkään ole aina pelkästään ihanaa. Myös tähän kesään mahtui muutama tapaus, jotka olisin mieluusti voinut jättää välistä, mutta selvisin niistä ja kaipa se tekee minusta vahvemman. Pällimmäisenä mieleeni jäi kuitenkin ihana kesä: niin tapahtumatäytteinen ja kokemusrikas.


Linkkejä kesän päivittelyihin:

Samoksen videot: Video 1 ja Video 2


Ylioppilasjuhlat -postaus




Tallilla yötä -videopostaus


Myös instagramistani löytyy paljon materiaalia kesältä: @pre.vivido

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Hukassa uudessa kaupungissa


Olen asunut nyt vähän yli kaksi viikkoa ihan uudessa, vieraassa kaupungissa. Muutimme Viton kanssa 2.9. Jyväskylään. Minä aloitin opintoni yliopistossa ja Vito muutti yksityistallille Jyväskylän raviradan läheisyyteen. 

Ei ehkä ole yhtään liioiteltua sanoa, että olen ihan hukassa. Ensimmäisenä päivänä eksyin ja myöhästyin, ihan konkreettisesti. Seuraavina päivinä olen ollut eksyksissä enemmänkin pääni sisällä kuin paikkojen suhteen. Viton tänne tuomista kadun kaikista eniten. Kaikki tuntuu taas niin vaikealta ja rankalta, enkä halua että hevoseni kärsii siitä. 

En ole varma myöskään pääaineestani tai siitä, olenko valmis yliopistoon. Keväällä olin varma, että pidän lukion jälkeen välivuoden, mutta nyt olen kuitenkin täällä. En tiedä kuulunko tänne. Toisaalta, kun asiaa miettii, en tiedä enää, minne kuuluisin, jos en tänne. 


Vito on kotiutunut ihan hienosti uudelle tallille. Se joutuu edelleen tarhailemaan yksin, mutta tuntuu silti viihtyvän ihan hyvin. Uudesta heinästä sillä meni maha vähän sekaisin, mutta nyt se tuntuu jo tottuneen siihenkin. Yksin ratsastaessa se on vielä aika pörheänä ja hieman stressaantuneen oloinen, mutta tasoittuu varmasti aika pian, kunhan uudet paikat tulevat vähän tutummiksi. 


Ollaan muutaman kerran käyty maastossa muiden hevosten seurana ja Vito on mennyt oikein hienosti. Täällä on hieno, hevosille tarkoitettu maastolenkki, jossa on hyvä pohja. Viimeisimmällä maastolenkillä Vito ei olisi millään jaksanut juosta yhtä kovaa kuin kaverihevonen. Se puuskutti oikein kunnolla ja oli lenkin lopussa ihan hiestä märkä. Ei kyllä ihmekään, sillä olen liikuttanut sitä todella kevyesti omasta motivaatio-, aika- ja rahapulastani johtuen. 


Ihmettelin yksi päivä noita Viton jaloissa olevia likalänttejä. Ajattelin ensin, että se on käynyt piehtaroimassa, mutta sitten tajusin, ettei se ollut mistään muualta likainen kuin jaloista. Seuraavana päivänä tarhaa siivotessani Vito näytti minulle, mistä tahrat tulivat: se meni polvilleen aidan viereen, kurotti kaulansa oikein pitkäksi sähkölangan alle ja nappasi huulillaan ruohotupsun aidan toiselta puolelta. Näky oli kyllä niin huvittava, että rupesi ihan naurattamaan. Vito on kyllä niin nokkela. Ja tärkeä ♥

torstai 23. elokuuta 2018

Lainaratsulla valmennuksessa


Kouluvalmennuspostausta toisensa jälkeen. Lupaan, että seuraava postaus ei tule käsittelemään minkäänlaista valmennusta, vaan luvassa on jotain paljon jännittävämpää! Tällä kertaa paneudutaan kuitenkin viimeisimpään kouluvalmennukseen, jossa minulla ei ollutkaan ratsuna sitä tuttua ja turvallista omaa, vaan lainaratsu, jolla olin ratsastanut tasan yhden kerran aikaisemmin...


Sain lainaan Ronda-nimisen tamman Viton vielä parannellessa suuta raspauksen jäljiltä. Rehellisiä kun tässä ollaan: olin ihan hukassa koko tunnin. En ole ratsastanut pitkään aikaan millään muulla hevosella kuin Vitolla, joten vieraalla hevosella ratsastaminen oli aikamoinen shokki. Haluaisin kyllä kovasti ratsastaa enemmän muillakin hevosilla, mutta se on ollut jo pitkään vaikeasti järjestettävissä oleva asia. Kun tottuu siihen yhteen tiettyyn hevoseen, tuntuu muilla ratsastaminen todella vaikealta ja jopa vähän jännittävältä.


Valmennus aloitettiin ravaamalla kevyttä ravia kenttää ympäri. Minulla oli jo tässä vaiheessa ongelmia. En meinannut saada Rondaa liikkumaan eteen millään. Se varoi ohjastuntumaa niin paljon, että ravaamisesta ei meinannut tulla mitään. Sain vähän vinkkejä, jolloin meno parani hieman. Alettiin tuttuun tapaan tulemaan keskihalkaisijaa ravissa ja "tuomarin" päätyyn piti tehdä pysähdys. Ronda oli tässä kohtaa pätkittäin jopa ihan kiva ja pysähdykset onnistuivat ihan hyvin. Seuraavaksi otettiinkin jo laukkaa laukkaamalla ensin keskiympyrä ja sen jälkeen lävistäjä laukassa. Lävistäjällä kuului tehdä lisäys ja lyhyensivun keskellä pysähdys ravista. Laukka sujui meillä ihan kivasti joka kohdassa, mutta lisäys jäi joka kerralla ihan onnettomaksi...



Seuraava tehtävä oli loiva kiemuraura laukassa. Laukkaa ei siis vaihdettu kaarteen suuntaan vaan kaarre tultiin vastalaukassa. Kerran Ronda taisi vaihtaa laukan, mutta muuten oikea laukka pysyi kohtuu hyvin. Itse sain kommenttia siitä, että minun tulisi ratsastaa lähemmäs keskihalkaisijaa. Toiseen suuntaan laukka meinasi muutaman kerran tippua raviin, yrittäessäni ratsastaa parempia ja syvempiä teitä. Ronda suoritti kyllä koko ajan todella kivasti, mutta herkkäsuisena hevosena otti helposti vähän nokkiinsa, kun itse en osannut pitää kättä tarpeeksi tasaisena. Tästä seurasi se, ettei Ronda olisi halunnut oikein liikkua eteen tarpeeksi aktiivisesti. 



Valmentaja kysyi mikä on kaikista ärsyttävin kouluratsastusliike. Tietenkin menin vastaamaan etuosakäännökset ja arvatkaapa mitä seuraavaksi harjoiteltiin. En ole ikinä oikein oppinut ratsastamaan etu- taikka takaosakäännöksiä, eivätkä ne tälläkään kertaa sujuneet sen paremmin. Valmentaja kipusi jälleen ratsuni selkään ja näytti kuinka homma hoidetaan. En silti saanut käännöksiä sujumaan kunnolla, vaikka yritys oli kova. 


Alkutunnin sähläilyt pelasti lopputunti, jolloin mentiin keskiympyrällä ravia ja laukkaa välillä kooten ja välillä lisäten. Minusta hevosta on aina paljon helpompi työstää, kun saa ratsastaa pitkiä pätkiä, eikä välillä tarvitse kävellä. Nytkin sain ihan eri otteen hevoseen ja omaan ratsastukseeni, kun pääsin tekemään pitkää pätkää yhteen putkeen. Ronda alkoi olla ympyrällä pätkittäin jo todella mukavan tuntuinen. Se lyhensi laukkaa todella kivasti, kun pyysin ja alkoi jo vähän pehmenemään niskastaankin, kun pääsin "työskentelymoodiin" ja sain omaa ratsastustani korjattua. 


Vaikkei valmennus sujunutkaan ihan parhaalla mahdollisella tavalla, oli se silti käymisen arvoinen. Olen joka valmennuksessa hoksannut jotain uutta, välillä isompia juttuja ja välillä pienempiä, mutta yhtäkään kertaa en ole katunut valmennukseen osallistumista. Ronda oli oikein kiva hevonen, mutta kuitenkin omalla tavallaan aika vaikea ja herkkä. Oli ihanaa päästä ratsastamaan erilaisella kaverilla, vaikkei Vitoa kyllä voita mikään!

torstai 16. elokuuta 2018

Niin huonosti, että hävettää


Tästä valmennuksesta ei tekisi edes mieli kirjoittaa, kun se meni nin huonosti. Vito oli ihan hirveä ratsastaa ja minä ratsastin aivan uskomattoman huonosti. Ajattelin kuitenkin selvittää ajatuksiani kirjoittamalla niitä hieman ylös. 


Ensinnäkin en ollut ratsastanut Vitolla kuin ihan muutaman kerran kunnolla viime valmennuksen jälkeen. Tämän valmennuksen aikaan olin vielä töissä, joten minulla teki todella tiukkaa ehtiä ja jaksaa ratsastaa Vitoa kunnolla. Valmennusta edeltävänä päivänä ratsastin Viton läpi. Menin vähän pidemmällä ohjalla ja annoin ponin purkaa energioitaan ja liikkua kunnolla eteen. Vito tuntui ihmeen hyvältä ottaen huomioon kevyemmän jakson. 


Itse valmennuspäivänä Vito oli aivan kauhea. Se oli todella kovasuinen, mikä ei todellakaan ole sille normaalia. Sain ihan oikeasti käyttää voimaa, että sain sen väistämään ravissa, eikä meinattu siltikään onnistua kunnolla. Tehtävä oli siis aika samankaltainen kuin edellisessäkin valmennuksessa: keskihalkaisijalle ravia, josta pohkeenväistö jompaan kumpaan suuntaan. Myöhemmin nostettiin myös laukkaa lyhyensivun keskeltä ja tehtiin laukassa pääty-ympyrä, jonka jälkeen lävistäjälle ja lisäys. Vito teki lisäykset aina todella nätisti, mutta laukasta raviin siirtyminen oli jälleen työn ja tuskan takana. Minusta tuntui, että sain vetää ihan olan takaa, eikä Vito reagoinut mitenkään. Toki ratsasin itsekin todella huonosti: kädet sylissä ja ranteet jälleen maata kohti...


Valmentajakin kävi Viton selässä kokeilemassa, mikä voisi olla vialla. Vito oli hänellekin ihan samanlainen, mutta valmentajani ratsasti vähän eri tyylillä kuin minä, jolloin Vito alkoi kuunnella häntä paremmin. Kuitenkin, kun kiipesin takaisin selkään, oli Vito vähän kevyempi kädelle, muttei missään nimessä hyvä... Tehtiin loppuun vielä temponvaihteluita laukassa keskiympyrällä, jotka eivät nekään meinanneet oikein sujua. Mietittiin tunnin jälkeen yhdessä valmentajan kanssa kuolain- ja suitsiasioita. Suitset vaihtoon (taas...) ja kuolaimiakin pitäisi kokeilla erilaisia.


Pari päivää valmennuksen jälkeen tajusin, ettei kuolainten ja suitsien vaihtelu auttanut asiaa. Ainut auttava asia olisi eläinlääkäri, joka katsoisi Viton suun ja hampaat. Ei ole mahdollista, että hevonen, jota olen ratsastanut ilman turpahihnaa olisikin yhtäkkiä muuttunut hevoseksi, jonka suu pitäisi sitoa kiinni. Jotain on siis selvästi vialla siellä suussa, ja eläinlääkäri onkin tulossa sitä nyt katsomaan. 

Linkki videoon!

Edit: Huom! En tarvitse vinkkejä, enkä negatiivisia kommentteja. Postaus on kirjoitettu vähän aikaa sitten ja asia on jo hoidossa!:)

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Lomalla viimeinkin


Jes jes jee! Arvatkaa kuka on lomalla? No minä! Mutta niin on ollut Vitokin ja sen kyllä huomaa ruunan masusta. Viimeinen työpäiväni oli heinäkuun viimeinen ja siitä asti olen lomaillut ilman huolen häivää. Vai miten se menikään? Valitettavasti Vitonkin lomailu ja kevyempi liikutus tulee vain jatkumaan ja jatkumaan. Töiden vuoksi minulla teki tiukkaa ehtiä liikuttamaan Vitoa kunnolla ja silloin harvoin, kun aikaa oli, en meinannut jaksaa ratsastaa kunnolla. Herääminen aamulla kello 3.30 otti välillä sen verran koville, ettei illalla meinannut enää jaksaa keskittyä treenaamiseen... Höntsäiltiinkin Viton kanssa molemmat ihan tyytyväisinä ja nautittiin lämmöstä sen enempää stressaamatta.


Nyt vihdoin, kun minulla ei enää ole töitä, voisi kuvitella, että Vitolle olisi enemmän aikaa. Kuitenkin samana päivänä kuin työni loppuivat, loppui myös Savonlinnan asuntoni vuokrasopimus. Muutin siis takaisin Juvalle. Ihanaa olla kotona, mutta viiden kilometrin tallimatkani muuttui yli kuuteenkymmeneen kilometriin Viton jäätyä Savonlinnaan. Ihan joka päivä en siis ole jaksanut ajella tuota väliä, mutta parhaani yritän! Viton muuttaminen Juvalle ei käynyt mielessänikään, koska parin viikon päässä meitä molempia odottaa muutto Jyväskylään. Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen.


En ole tainnut blogin puolella edes mainita, että pääsin opiskelemaan. Koulu alkaa ensi kuussa ja vähänkö muuten jännittää! Ihan uusi koulu, uudet ihmiset, uusi talli ja uusi kaupunki. Enkä oikeasti tunne yhtään ketään. Vuokra-asunto ollaan käyty jo tsekkaamassa ja tavaroitakin vähän siirrelty maakunnasta toiseen. Pienen stressamisen jälkeen myös Vito lähtee mukaani Jyväskylään. "Eihän sinua ja Vitoa voi erottaa", sanoi maailman parhain äitini ja kivi vyörähti sydämeltäni. Viton talliasiatkin ollaan alustavasti sovittu ja toivotaan, että kaikki sujuu myös perillä parhain päin.


Hevoseni on viime aikoina aiheuttanut minulle harmaita hiuksia, kun se on ratsastettavuudeltaan ollut aivan kauhea. Kuolaimella ratsastamisesta ei tule yhtään mitään, kun herra jännittyy heti kun ohjat ottaa tuntumalle. Huomenna minun on pakko soittaa kunnan eläinlääkärille ja pyytää joku katsomaan Viton suuhun. Se on ollut koko kesän huonompi ratsastaa, mutta viime valmennuksen jälkeen alkoivat hälytyskelloni todella soida. Kun herkkäsuinen hevonen puree kuolaimeen ja vastustaa ohjasotteita kaikin keinoin, on joku pahasti pielessä. Olen hoitanut pakolliset ratsastukset hackamorella, jolla herra on toiminut ihan kivasti ja sen lisäksi juoksuttanut. Olisin toivonut hampaisiin erikoistunutta ihmistä hoitamaan Viton suun, mutta koska se ei tällä hetkellä ole mahdollista, on kunnan eläinlääkäri tyhjää parempi vaihtoehto. Riippuen miltä Viton suu näyttää, voidaan sen hoitamista jatkaa sitten Jyväskylässä.


Asiasta sadanteen: olin lomani alussa muutaman päivän tallivahdissa omistajien ollessa reisussa. Olin siis tallilla muutamana yönä yötä ja yhdestä päivästä kuvailin vähän videotakin. Tämän kokemuksen jälkeen pitää oikeasti nostaa hattua niille, jotka pyörittävät tämän kokoisia talleja. Hoidettiin Even kanssa kahdestaan 17 hevosen perusruokinnat yms. ja voin sanoa, että kyllä oli hommaa. Puhumattakaan siitä, miten paljon enemmän töitä oikeasti tallin omistaminen vaatii, huh huh. Vaikka olikin vähän rankkaa, oli se silti myös todella kivaa ja antoisaa! Tarkempaa selittelyä voi katsoa videolta:


Linkki videoon!

Vähän takkuili taas tämä kirjoittaminen, kun en ole pitkään aikaa ehtinyt kirjoittamaan. Propsit sille, joka laskee kuinka monta typerää ja kliseistä sanontaa tästä postauksesta löytyy! :D

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Elämäni ensimmäinen valmennus


Tämän postauksen kirjoittaminen on vain venynyt ja venynyt. Olin nimittäin jo melkein kuukausi sitten elämäni ensimmäisessä oikeassa valmennuksessa. Ratsastusunneilla olen käynyt koko ikäni ja ollaan myös treenattu hevosten kanssa ratsastuksenopettajan silmän alla yksityistunneilla säännöllisesti, mutta yhteenkään oikeaan valmennukseen en ole päässyt osallistumaan. Muistan, kuinka nuorempana oli niin hienoa sanoa naapurin pitämiä tunteja valmennuksiksi, vaikka todellisuus oli kaukana siitä. Tällä kertaa päästiin kuitenkin ihan oikean valmentajan oppiin Viton kanssa.


Kyseisenä päivänä tuuli todella kovaa, joten jouduttiin mennä maneesissa, jotta kuulisimme kunnolla. Minua ärsytti ja hermostutti todella paljon, koska Vito on aina paljon huonompi maneesissa kuin kentällä. Se säikkyy kaikkia kolauksia ja on yleisestikin paljon jännittyneempi. Ei voinut mitään: valittaminen ei auttanut, joten mentiin maneesiin kävelemään. Vito tuntui muuten ihan ok:lle, mutta maneesin toinen pääty oli pelottava. Kyseinen pääty tuottaa aina vähän päänvaivaa, mutta nyt myös päädyn ovi oli auki, joka oli Viton mielestä jo ihan liian pelottavaa. Onneksi muut valmennukseen osallistuvat hevoset eivät pelänneet päätyä, niin Vitokin uskaltautui pikku hiljaa lähemmäs.


Aloitettiin tulemalla keskihalkisijaa harjoitusravissa niin, että I:hin tehtiin pysähdys. Tätä tehtiin muutaman kerran ja sen jälkeen aloitettiin tulemaan keskihalkaisijalta pohkeenväistöä vasemmalle kohti uraa. Tavoitteena oli tietysti saada hevonen uralle asti, mutta meillä oli Viton kanssa hieman ongelmia siinä. Tahti meinasi hyytyä ja sain puskea Vitoa ihan kunnolla sivulle, muttei siltikään meinattu päästä uralle saakka. Saatiinkin paljon oikeuttua kommenttia: "Enemmän ravia!". Vasemmalle Vito väisti vähän paremmin kuin oikealle. Alkuun Vito tuntui aika vaikealle ratsastaa, mutta parani koko ajan, kun vain ratsasti, eikä jäänyt vellomaan huonossa fiiliksessä.


Seuraavaksi mentiin ravia keskiympyrällä, ensin keventäen ja sitten perusistunnassa. Valmentaja vaati, että Vito oikeasti ravasi, eikä vain himmailuit ja liikutellut jalkojaan. Sitä sai kyllä oikeasti käskeä ja lopussa se liikkui jo ihan eri tavalla kuin normaalisti. En itse osannut istua sen lennokkaammassa ravissa yhtään, joten sitä pitää ehdottomasti treenata paljon! Ravin jälkeen mentiin myös laukat keskiympyrällä. Laukka Vitolla oli hyvä ja saatiin siitä ihan hyvää palautetta. Se onkin ollut meillä ns. vahva askellaji, kun taas ravi on ehdottomasti heikoin. 


Loppuun tultiin keskihalkaisijaa laukassa. Se oli yllättävän vaikeaa. Meillä meni alku aina hienosti, mutta loppu lysähti, kun en uskaltanut tehdä ratkaisuja ja jätin sen hevosen hommaksi. Saatiin hinkata tätä tehtävää aika monta kertaa, jotta se sujuisi hyvin loppuun asti. Oltiin tässä kohtaa molemmat jo vähän väsähtäneitä, joten lopetettiin, kun saatiin loppukin sujumaan jotenkin. 


Minä sain valmennuksen aikana eniten palautetta käsistäni. Taitan aina ranteitani alaspäin, enkä edes itse huomaa sitä (kuva kolme). Valmentaja tuli kesken tunnin kädestä pitäen korjaamaan käsiäni, jonka jälkeen sain ne aika hyvin pidettyä oikeassa asennossa (loput kuvat). 

Valmennuksen jälkeen taas sain kuulla olevani "huolimaton ratsastaja". Vaikeaa myöntää, mutta tottahan se on. Aloitan aina kaikki tehtävät todella hyvin ja tarkasti, mutten ratsasta niitä loppuun yhtään niin hyvin. Viimeisessä tehtävässäkin huomasi, että jos en osaa jotakin, jätän sen hevosen hommaksi, jolloin kaikki ns. hajoaa käsiin. Esteillä tämän huomaa kaikista parhaiten: kun en nää paikkaa, jätän hevosen yksin ja lopputulos on hyppy kaikista huonoimmasta mahdollisesta paikasta. Pitäisi opetella ratsastamaan tehtävät loppuun asti, vaikka ei sujuisikaan, eikä ajatella, että ensi kerralla teen paremmin. 


Kokonaisuudessaan tykkäsin valmentajan tyylistä todella paljon! Se oli aika paljon samanlainen kuin meidän nykyisen opettajankin: asiat sanotaan suoraan turhia kaunistelematta ja kehutaan vasta sitten, kun oikeasti tekee jotain oikein. Juuri sellaista opetusta, jossa varmasti kehittyy, jos vain itse ottaa hommat tosissaan. 




Ehdittiin käydä toisessakin kouluvalmennuksessa äskettäin, joten kirjoittelen siitäkin heti, kunhan taas kerkeän.