keskiviikko 28. elokuuta 2013

#24 Kivaa kiva päivä :)


Olin tänään kaverini Annen luona. Myös Salla ja Niina olivat.


Ensin pyöräilin kahdeksan kilometriä Annen luokse. Onneksi Niina ja Anne tulivat vastaan.  Matka sujui mukavasti jutustelessa ;).

Perillä mentiin ensin katsomaan hevosia. Annella on siis oma hevonen Aamu ja ylläpitohevonen Juntti. Haettiin hevoset laitumelta ja harjattiin ne. Sitten laitettiin varusteet. Aamu puri minua vahingossa sormesta kun annoin sille leipää. Se oli kyllä oma vikani, mutta se sattui.

Minä menin ensin Aamulla ja Salla Juntilla. Ratsastimme pellolla. Aamu tuntui ihanan reippaalta. Ensin mentiin käyntiä ja sitten vähän ravailtiin. Ravissa Aamu vähän kaahaili, mutta se oli ainoastaan hauskaa. Aamu ei osannut kovin paljoa vielä, mutta sen ymmärtää, onhan hevonen vasta viisi vuotias.



Hyi mikä ilme!

Kun Salla oli ratsastanut, Anne otti Juntilta satulan pois ja meni Juntilla ilman satulaa.

Anne ja Juntti


Aamu kompuroi pellolla aika paljon (niin kuin nuoret hevoset yleensä). Yhdessä vaiheessa kun ravasin Aamun kanssa se kompastui vähän pahemmin. Minulta tippui jalkkarit ja samalla Aamu pomppi sinne tänne. Lopputulos oli että Aamu pomppasi eteen päin ja minä tipuin mahalleni (vai miten päin) pellolle. Aamu lähti juoksemaan tallia kohti ja Anne kävi hakemassa sen. Au, se pelto oli kyllä toosi kova. Vähän sattui selkään se tärähdys, mutta ei pahasti.

Tippumisen jälkeen, minä menin Juntilla ilman satulaa ja Niina meni Aamulla. Aluksi en oikein uskaltanut ravata ilman satulaa, mutta Juntilla olikin tosi tasainen ravi. Juntillakin oli kiva mennä.



Niina ja Aamu

Kun oltiin ratsastettu jonkin aikaa päätettiin mennä pieni maasto lenkki heppojen kanssa. Minä menin taas Aamulla ja Salla meni Juntilla. Takaisin päin Anne meni Aamulla ja Niina Juntilla. Minä jouduin kävelemään (ja juoksemaan) kun Salla "varasti" pyörän.


Ratsastuksen jälkeen hoidettiin hevoset ja ruokittiin ne. Lopuksi Anne leikki vähän vesiletkulla ja sekoiltiin muutenkin. Käytiin vielä silittelemässä söpöä koirulia ja sitten lähdettiin takaisin kotia kohti pyöräilemään.

Kiitos kuvista Annelle ja Niinalle :). Kuvia ei saa kopioida!

Niina otti myös hyvin oudon videon... Laittakaa komenttia jos haluatte sen tänne, muuten en laita ;).


4 kommenttia:

  1. Laita video:DD! Ja oli kyllä hauskaa(:

    VastaaPoista
  2. Okei mä laitan ;) Ja jep niin oli :):):):):)

    VastaaPoista
  3. Tota voitsä poistaa must ton kuvan ?.... etkä laita videoo::D -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin :). Ja juu en laita. Onneksi en kerennyt lataamaan ;)

      Poista