sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

#137 Ihana orivarsa ja viikonloppu








Moi!

Perjantaina Milla tuli meille yöksi. Käytiin pyöräilemässä (ja kaaduttiin :D), piirrettiin ja sprayattiin autotallin seiniin, oltiin Rikin kanssa ja käytiin katsomassa ja kuvailemassa heppoja naapurissa. Siellä oli ihana, noin kuukauden ikäinen orivarsa. Se oli jotain niin söpöä. Käytiin rapsuttelemassa varsaa, joka tuntui nauttivan siitä. 
Lauantaina oltiin Julian ja Millan kanssa Juvalla, siellä kesätapahtumassa. Ostettiin metrilakua, siliteltiin lampaita, riehuttiin kaupassa yms. hauskaa. Kotiin tultuamme kerettiin vain syödä ja sitten Millan pitikin jo lähteä. 
Aika meni ihan liian nopeasti... Oli kyllä ihan mahtavat kaksi päivää :)!
Huomenna Kartsa ja Krisu tulee meille ja loppuviikollekkin on jo suunnitelmia, mutta niistä lisää myöhemmin. 

Kaikki postauksen kuvat ©Maiju eli minä.

torstai 26. kesäkuuta 2014

#136 Julialla yötä






 Ensimmäinen kuva ©Julia, loput kuvat ©Minä 

 Moi!

Olin Julian luona keskiviikon ja torstaita. Keskiviikkona tehtiin kaikkea kivaa mm. juteltiin, syötiin karkkia, pelattiin uunoa ja käytiin kuvailemassa. Torstaina käytiin tallilla. Menin Speedyllä, joka oli ihan best! Aluksi minulle oli laitettu Pady, mutten mennyt sillä kun minulla ei ollut turvaliiviäkään mukana. Speedy oli kuitenkin ihan huippu, kaikki tehtävät onnistuivat ainakin jotenkin :D Pieni ilopukkikin vain nauratti! 

Lyhyt postaus, mutta ensi kerralla pidempi!



maanantai 23. kesäkuuta 2014

#135 Dana 17.6




Mooi

Viime viikon tiistaina menin pitkästä aikaa Danalla. Tamma yllätti positiivisesti reippaudellaan ja työskentelyhalullaan. Oli ihanaa pitkästä aikaa keskittyä ratsastustehtäviin eikä siihen meneekö poni hiljaa ja rauhassa. Danan kanssa tein mm. avotaivutusta, pohkeenväistöä, pysähdyksiä, siirtymisiä ja loivaa kiemurauraa. Lopputunnista menin vielä hetken ilman jalustimia. Tällä kertaa siskoni oli kuvaamassa, niin sain hyviä ratsastuskuvia enkä vain kännykällä hätäiseen napsittuja :).




maanantai 16. kesäkuuta 2014

#134 Rippijuhlat





Moi!
Eilen meillä oli se konfirmaatio ja sen jälkeen rippijuhlat. Aamulla jouduin heräämään jo puoli kuudelta, kun mulla oli kampaaja naapurissa. Herääminen niin aikaisin kuitenkin kannatti, koska ainaki itse pidin kampauksestani. Se konfirmaatio meni aika hyvin, vaikka ainakin alkuun jänitti aika paljon. Rippijuhlissa mulla oli vaan 18 vierasta, mutta ne oli silti kivat juhlat kun kaikki tunsi toisensa ja niin. Sain rippilahjaksi uuden objektiivin, rahaa, iphone 4s, pari kirjaa ja kukkia. Oli kuitenkin tosi kiva päivä. 
Yritän kirjotella tällä viikolla vielä jotain tänne blogiin, vaikka meidän serkut onkin meillä. 

Maiju




sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

#133 Pessi 2kk vuokraponi



Laita HD!
Anteeksi kauheasti videon loppu, oli pakko lopettaa kun ei löytynyt mitään järkeviä materiaaleja :D...
Mutta siis 15.4 aloin tätä ponia vuokraamaan. Välillä on ihan kauheita päiviä kun mikään ei onnistu ja tuntuu ettei osaa yhtään ratsastaa, mutta välillä ihan pieniä pätkiä kerrallaan kaikki onnistuu ja menee oikein ♥


(Lähipäivinä tulossa postausta rippijuhlista yms.)



torstai 12. kesäkuuta 2014

#132 RIPARIVIDEO!




Tein sittenkin tän videon. Käykää tykkäämässä jos piditte :))

VIDEO SISÄLTÄÄ SEKOILUA!

Katsokaa HD. *Tanhuvaaran "Karvakäsi Tumma Poni"- ripari :DD
Kiitos kaikille mahtavasta riparista 2014 ♥

#131 Rippileiri





Mooi!!

Tultiin eilen pois rippileiriltä. Siellä oli tosi kivaa, lukuun ottamtta opiskelua... Meillä oli mm seinäkiipeilyä, melontaa, kirkkovenellä soutamista, kaupunkisotaa ja rantalentopalloa. Koko ripariporukka oli ihan huippua, niin leiriläiset, isoset kuin ohjaajatkin. Vaikka leirillä oli kivaa, oli kyllä ihanaa päästä takaisin kotiinkin. 

Minun piti tehdä rippileiristä jonkunlainen videokin, mutten tiedä teenkö sitä kun en löydä mitään hyvää musiikkia, eikä muutenkaan oikein inspaa...


tiistai 3. kesäkuuta 2014

#130 Ostoksia ja ilmoitusasiaa

Ginatricot
-toppi
-2x bandeau
H&M
-meikkipussi
-korvakorut
-2x kasvonaamiota
Sokos
-gollarit
-bikinit
H&M
-legginssit
-shortsit
Agrimarket
-ratsastussukat

Lähden huomenna rippileirille. Se tarkoittaa että tänne blogiin ei tule postauksia viikkoon... Rippileirin jälkeen kuitenkin postailen, saa nähdä teenkö videota leiristä :). Ensi viikon sunnuntaina on sitten konfirmaatio ja rippijuhlat. Samana päivänä tulee täyteen kaksi kuukautta Pessin vuokraajana ♥!


#129 Rentoponi-vauhtiponi

Moikka!

Tänään kävin ratsastamassa Pessillä. Hoidettaessa Pessi vain pyöri ympäri ja hirnui, se ei malttanut millään kestää aloillaan. Onneksi poni rauhoittui aika nopeasti ja sain sen laitettu valmiiksi.
   Alkutunnista rupesin hakemaan rentoa ja rauhallista Pessiä, mikä löytyy yleensä vasta lopputunnista. Menimme käyntiä ja teimme paljon ympyröitä, voltteja ja suunnanmuutoksia. Kun en antanut ponin ravata yhtään, se alkoi rentoutumaan ja kulki hyvin, rennosti ja kuunnellen. Vaihdoimme suuntaa ja toiseenkin suuntaan Pessi osasi rentoutua.
   Kokeilin myös samaa ravissa, joka meni ihan ok. Ravissa poni ei malttanut kuunnella paljoa, mutta vähän aikaa ravattuamme se alkoi taas kuuntelemaan. Päätin lopettaa onnistumiseen ja kun ravi meni hyvin, siirryimme käyntiin ja kävelimme loppukäynnit. Taluttelin vielä Pessiä hetken kentällä, kun se oli vähän hikinen. Tämän jälkeen otin varusteet pois ja vein ponin tarhaan.