lauantai 8. elokuuta 2015

Oho, se olikin estehevonen


Harkitsin yksi ilta jo ihan vakavasti blogin lopettamista tai pidemmän tauon pitämistä, mutta here we are again! Suurin syy tähän olisi ollut se, että meillä ei ollut mitään kunnollista paikkaa ratsastukseen. En halua ratsastaa Pöpöllä pellolla, jossa se kompastelee ja varoo jalkojaan niin paljon ettei uskalla edes laukata... Kyllähän siinä käyntiä voi mennä ja, no siihen se sitten jääkin. Mutta siis olemme nyt käyneet vähän useammin naapureiden kentällä ratsastamassa. Siinä on hyvä mennä varsinkin jos naapurimme pitää meille tuntia.

Mutta nyt sitten itse aiheeseen. Kävimme eilen ratsastamassa kentällä. Siskoni innostui lähtemään mukaan kameran kanssa, joten nyt on kuvia ja videoitakin muutama! Pöppö oli koko ratsastuksen ajan vähän kummallinen ratsastaa, muttei kuitenkaan mitenkään hälyttävästi. Välillä aurinko paistoi ja välillä se oli pilvessä, mutta koko ajan oli todella kuuma ratsastaa :D

Alkuverkkailtiin normaalisti ja sitten aloitettiin tekemään tehtävää, jonka olin päätänyt jo etukäteen. Yritin piirtää gimpillä havainnollistavan kuvan, mutta parasta ehkä, että jätän sen julkaisematta. Videolta näkee kun teemme tehtävän kerran ravissa. Teimme tätä tehtävää leirillä, Sarin tallilla. Silloin en mennyt Pöpöllä, joten halusin kokeilla tätä Pöpönkin kanssa. Pöppö keskittyi ihan hyvin ja kulki joitain lyhyitä pätkiä ihan kivastikin. Teimme tätä tehtävää käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin.














Tarkoitus oli tehdä samaa tehtävää myös laukassa, mutta ajattelin irroitella hieman, kun puomitkin olivat jo valmiiksi kentällä. Tulimme siis kahta pitkälläsivulla ollutta puomia laukassa. Kun Pöppö tajusi että kohta mennään puomeja, sen sisällä syttyi pieni estehevonen! Pöppö oli niin innoissaan. Se oikeasti nautti kun pääsi menemään kovaa, eikä olisi millään halunnut vain astua puomin yli. Totta kai sen yli piti hypätä! Menimme puomeja myös keskiviikkona (?), kun naapurimme piti meille tuntia, joten homma oli jo tavallaan "tuttu".


Vauhdin huumaa ;)


























Hurjan korkea "este"!

























Menimme puomeja vain pari kertaa, koska Pöppö alkoi olla jo aika hikinen, vaikkakin intoa riitti vielä vaikka muille jakaa. Ravailimme vielä loppuun hieman. Taivoitteena oli saada Pöppö kulkemaan rauhassa ja rennosti, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty, koska se oli vieläkin niin innoissaan maapuomeista. Pitäisi kai hypätä Pöpöllä aina välillä, kun se niin paljon siitä tuntuu nauttivan.

Kiitos kuvista Millalle!
Loppuun vielä video, jossa on muutamat pätkät tämänpäivän menosta:



Sain myös vähän aikaa sitten siskoni vanhan läppärin, joten blogin kirjoittaminen on nyt helpompaa!


10 kommenttia:

  1. Pöppishän on kehittyny ihan huimasti :D ja tosi kiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kehittyy koko ajan! Kiitos Janna! :)

      Poista
  2. Tuleeko leiripostausta millon? :)

    VastaaPoista
  3. Hieno Pöppö! Ja Maiju!! ��❤️

    VastaaPoista
  4. Hei! Sinut on haastettu blogissani ;) Käys kurkkaamassa ->> saarusti.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, kiitos! Haaste vastaanotettu ;)

      Poista
  5. Ois tosi kiva jos viittisit tehä postauksen sieltä leiriltä. Ois kiva kuulla miten teillä meni siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sen jossain vaiheessa teen :)

      Poista