sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pitkästä aikaa... esteitä!

Hypättiin tänään pitkästä aikaa Pöpön kanssa. Viimeksi ollaan hypätty ratsastusleirillä kesällä, joten taidot olivat, ainakin minulla, hieman ruosteessa. Pöpölläkin oli aina välillä ihan omanlainen tyyli ylittää esteitä. Ensin jarrua ja sitten suunnilleen paikoiltaan yli. Tämän takia hyppyihin oli vähän vaikea päästä mukaan. Siitä olen kyllä ylpeä, ettei Pöppö kieltänyt kertaakaan! Kuvista tuli nyt vähän sumeita, kun aurinko ei paistanut, mutta toivottavasti niistä saa jotain selvää.

Laitoin alkuun kaksi puomia maahan ja jonkin verran väliä niiden välille. Meniin pari kertaa näin, mutta pyysin äitiä sitten ottamaan toisen puomin pois, kun en osannut katsoa väliä niin, että Pöpön laukka olisi sopinut siihen hyvin. Pöppö oli niin innoissaan! Ensimmäisellä kerralla pyysin Pöpöltä ravia, mutta herra halusi omatoimisesti laukata nähtyään puomit. Ensimmäinen puomien ylitys ei mennyt oikein nappiin, koska Pöppö säikähti vastaan jouksevaa koiraa, eikä suostunut menemään lähellekkään puomeja. Toisella kerralla meni jo paremmin, kun koira pysytteli kauempana. 

Puomeja mentiin molempiin suuntiin ja sitten nostettiin este noin 55cm korkuiseksi. Pöppö hyppäsi esteen hienosti, tosin vähän omaperäisellä tavalla, mutta hyppäsi kuitenkin! Hypittiin tätä estettä muutamia kertoja ja sen jälkeen nostettiin estettä yhdellä reiällä eli este oli kai 60cm. Ensimmäisellä kerralla, kun kokeilimme tätä 60 senttistä estettä, Pöppö hidasti ihan todella paljon esteelle. En oikein tiennyt mitä siinä olisi pitänyt tehdä, joten kannustin vain Pöppöä eteenpäin ja se päättikin hypätä esteen paikoiltaan. Tästä tilanteesta olisi ollut hauksaa saada kuva, mutta äitikin taisi luulla ettei Pöppö aijo mennä yli.

Hypittiin tuo 60cm pari kertaa ja sitten lopeteltiin, kun Pöppö oli jo ihan hikinen kaulasta ja mahan alta. Pöppö hikosi aika paljon, vaikka käveltiin aina esteiden välillä. Se on nyt ruvennut hikoamaan todella helposti, kun sille on kasvanut talvikarvaa. Eihän se mitenkään vaarallista ole, mutta vähän ärsyttävää, kun sitä saa kuivatella todella pitkään monen eri loimen alla, ennen kuin se kuivuu kokonaan. 

Tässä on kyllä esteistunta ihan parhaillaan! Taisin jäädä hieman jälkeen hypystä... Joku tarkka silmäinen saattoikin huomata, että meillä on vaihtunut satula. Meillä kävi satula-auto vähän aikaa sitten, kun Pöpön entinen satula oli jäänyt sille liian pieneksi. Tykkään paljon enenmmän tästä nykyisestä satulasta, vaikka joudunkin maksamaan itse osan siitä. Ja onhan se Pöpöllekin paljon parempi!

Tämä oli varmaan paras kuva minun osaltani, joten oli pakko laittaa se, vaikka se onkin vähän sumea. Voisin kyllä ihan vakavasti harkita jollekin estetunnille menoa! :D

Ensi kertaan sitten. Hei hei!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Vuosi yhteistä matkaa takana

1.11.2014 kävimme kokeilemassa Pöppöä ja nyt tuosta päivästä on kulunut tasan vuosi. Ensimmäinen yhteinen vuosi Pöpön kanssa, ja voin sanoa, ettei se ole ollut helppoa! Ei sinne päinkään, mutta mitään hetkeä en vaihtaisi pois. Virheistä oppii ja vastoinkäymiset vahvistaa. Paljon ollaan koettu yhdessä, sekä hyviä asioita, mutta myös niitä huonoja. Joskus sitä miettii, kuinka olisi niin paljon helpompaa, jos ei olisi omaa hevosta, mutta hetken kun asiaa miettii: ymmärtää kuinka rakas siitä omasta hevosesta on tullut, eikä haluaisi ikinä luopua siitä. 

Virheistä oppii ja vastoinkäymiset vahvistaa.

Joku epäili jo, etten rakasta Pöppöä, mutta sen voi teille kertoa, että te ette tiedä kaikkea. Miten asiat ovat ja miten ne ennen olivat, enkä minä kaikkea voi blogiin kirjoittaa. Ennen kun kommentoi jonkun toisen blogiin ilkeästi, voisi miettiä: miksi haluaa tehdä sen ja uskaltaisiko saman sanoa kasvokkain kyseisen henkilön kanssa. Neuvoja otan mielummin vastaan oikeita ihmisiltä kuin anonyymeiltä. Minulla on kuitenkin monta taitavaa ja ihanaa heppatuttua, joilta voin apua kysyä, joten en tarvitse apua anonyymeiltä, varsikaan jos en sitä ole edes kysynyt. 

Ennen kun kommentoi jonkun toisen blogiin ilkeästi, voisi miettiä: miksi haluaa tehdä sen ja uskaltaisiko saman sanoa kasvokkain kyseisen henkilön kanssa.

Pöppö on kaikkein ihanin hevonen, jonka olen koskaan tuntenut. Jos olen surullinen, se tulee luokseni ja laittaa päänsä olkapäälleni. Pöppö ei luota minuun 100 prosenttisesti, mutta en minäkään luottaisi, jos olisin vaihtanut kotia seitsemän kertaa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että se luottaa minuun enemmän kuin vuosi sitten, ja oppii varmasti vielä luottamaan lisää. Pöppö on jo sen verran elämää nähnyt, että ansaitsee rennon ja rauhallisen kodin, jossa mennään hevosen ehdoilla. 

Jos olen surullinen, se tulee luokseni ja laittaa päänsä olkapäälleni.

Ja vastaus tuon epäilevän anonyymin kommenttiin on: En olisi ikinä osannut aavistaa, että hevosesta voisi tulla näin tärkeä minulle, mutta nyt tiedän. Rakastan Pöppöä aidosti, koko sydämestäni, vaikka se välillä idiootti onkin ;)!



Rakastan Pöppöä aidosti, koko sydämestäni, vaikka se välillä idiootti onkin ;)!