sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pöpön kuulumisia + video

Muokattu, mutta silti niin ihana kuva ♥


Käytiin vapun kunniaksi tuossa vähän aikaa sitten ottamassa jotain kuvia Pöpön kanssa.Tällä kertaa onnistuneita kuvia ei tullut kovin paljoa. Keväisin Pöppö ei yleensä ole kaikkein kuvauksellisin, kun se on ihan pölyinen ja läikikäs, kun talvikarva irtoaa. Minusta puhumattakaan, kun irvistelen kaikissa kuvissa tyhmästi. 


Vapun kunniaksi letitin Pöpön harjaan vaaleanpunaista greppipaperia, jota se aluksi pelkäsi, mutta lopulta antoi laittaa ihan hyvin. Yritin myös tehdä vappuvärillä sydäntä Pöpön karvaan, mutta se ei oikein näkynyt kunnolla, kun Pöppö on niin tumma.


Pestiin Pöppöstä eilen kaikki talven aikana kerääntynyt lika ja pöly. Kauneus on kuitenkin katoavaista, valitettavasti. Heti kun lopetimme Pöpön huuhtelemisen, se päätti ruveta piehtaroimaan ja olikin sitten taas ihan likainen ja pölyinen.


Meillä tuli myös "epävirallisesti" 1.5 täyteen vuosi ja kuusi kuukautta. Virallisestihan se on sitten 14.5. Sain tehtyä jonkinlaisen videon ja voi että, tuli ihan kauhea ikävä Pöpön kanssa treenailuja, kun katselin noita loppupään klippejä. Paljon töitä sai tehdä, mutta kaikki oli kuitenkin sen arvoista. Paras hevonen!




2 kommenttia: