lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Tammikuu

Käytiin Pöpön kanssa klinikalla ja diagnoosikisi saatiin niveltulehdus. Pöppö saikkuili melkein koko tammikuun ja ensimmäistä kertaa vuonna 2016 ratsastin tammikuun viimeinen päivä. Tässä kuussa ratsastin siis todella vähän Pöpön saikkuilun takia.


Helmikuu

Pöppö alkoi palailla saikulta. Alkuun näytti ihan hyvältä: Pöppö oli pirteä ja iloinen päästessään taas töihin, mutta jo vähän ajan jälkeen oireilu alkoi taas pukittelulla. Opeteltiin Pöpön kanssa maastoilua, joka alkoi sujua ihan hyvin!


Maaliskuu

Ratsastin ensimmäistä kertaa elämässäni pelkällä kaulanarulla. Pöppö oli niin hieno! Tajusin, että Pöppö on vieläkin kipeä. Varattiin aika klinikalle.


Huhtikuu

Klinikalla tuomioksi saatiin nivelrustonvaurio kahdessa jalassa. Pöpöstä tuli pelkkä maastokäppäilyhevonen ja sitä harrastettiinkin paljon huhtikuussa. Aloin ratsastaa Hosu-nimistä hevosta, joka oli todella herkkä ja mukava hevonen.


Toukokuu

Rento meno jatkui Pöpön kanssa, myös Hosulla ratsastus jatkui ja alkoi sujua joka kerta paremmin. Kävin myös pitkästä aikaa Savonlinnassa ratsastamassa Sarin tallilla. Menin Vesa-suokilla pieniä esteitä. Käytiin myös koeratsastamassa Elton.


Kesäkuu

Elton tuli taloon! Hevosten laidunkausi alkoi ja minulla kesätyöt. Kesäkuussa tutustuttiin Eltonin kanssa ja meillä oli alkuun aika paljon hankaluuksia.


Heinäkuu

Pöppö alkoi oireilla, vaikkei sillä ratsastettukaan muuta kuin käyntiä. Se itse juoksenteli laitumella, eikä tajunnut, että sen jälkeen jalat kipeytyisivät. En oikein tiedä miksi, mutta koko kesä, etenkin heinä- ja elokuu, oli minulle aivan kauheaa aikaa.


Elokuu

Elokuu jatkui samoilla fiiliksillä, minulla ei ollut motivaatiota eikä jaksamista mihinkään. Olin oikeasti iloinen siitä, että kesä päättyi ja koulu alkoi. Ostettiin Eltonille uusi satula. 


Syyskuu

Laidunkausi päättyi. Tein elämäni vaikeimman päätöksen ja Pöppö päästettiin vihreämmille niityille juoksemaan ilman kipuja. Elton muutti Vehmaan tallille.


Lokakuu

Uudella tallipaikalla päästiin paremmin ratsastuksen makuun Eltonin kanssa. Osallistuttiin välillä tunneille, jotka menivät pääosin todella hyvin. Yksin ratsastaessa Elton oli kuitenkin edelleen aika tahmea. Osallistuttiin myös harkkakisoihin, joista tuloksena oli esteluokan voitto ja koululuokan toinen sija!


Marraskuu

Normaali arki jatkui ponin kanssa ja myös tallin ulkopuolella. Tein tämän blogin. Eltonin kanssa puuhailtiin kaikkea aika rennosti, käytiin maastossa ja mentiin ilman satulaa yms. 


Joulukuu

Joulukuun alussa Elton oli olllut minun omistuksessani jo puoli vuotta. Joulukuu meni nopeasti, otettiin joulukuvia, maastoiltiin, vietettiin pikkujouluja jne.


Tässä minun vuoteni 2016 selitettynä ja kuvitettuna lyhyesti. Paljon ehti tapahtua. Kokonaisuudessaan varsin masentava ja ahdistava vuosi, mutta onneksi mukana oli myös niitä hyviäkin asioita ja onnistumisia. Kohta onkin jo vuosi 2017 ja toivon sen todella olevan parempi kuin tämä vuosi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti