torstai 1. joulukuuta 2016

First of December



Ensimmäinen päivä joulukuuta. Joulu tuntuu tulevan niin nopeasti, ettei ainakaan minulla ole vielä yhtään joulufiilistä. Mistähän sitä saisi? Lumesta olen kyllä todella innoissani. Se on ehdottomasti parasta talvessa! 


Toivotaan, että nämä lumet säilyisivät jouluun asti. Valkoinen joulu olisi nimittäin aivan ihana juttu. Haaveilen jo joulumaastosta ponin kanssa valkoisten hankien keskellä. Haave, joka minulla on ollut jo vaikka kuinka kauan. Ehkä tänä vuonna pääsen sen toteuttamaan. 


Nyt kun koeviikkokin on vihdoin ja viimein ohi, enkä ole vielä ehtinyt masentua saaduista koenumeroista (koska en ole vielä saanut niitä), voisin ehkä kokeilla tehdä jonkinlaisia erikoispostauksia blogiin. Ehkä myös videon, jos oikein innostun. Toiveita otetaan vastaan! Minullakin on kyllä jo muutama idea.


Tekisi kauheasti mieli kirjoittaa Eltonista tänne, mutta pitäisi ensin saada kuvia. Ehkä saan siskoni taas suostuteltua hovikuvaajakseni, se olisi huippua! Jos Eltonin kuulumiset kiinnostavat, niin menkää ihmeessä seuraamaan instagramissa teamholvi -käyttäjää. Sinne tulee useita kertoja viikossa ponin kuulumisia!


Kirjoittelen taas! Hei siihen asti 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti