lauantai 22. huhtikuuta 2017

Esteratsastuksen makua


Nyt kun kenttä on vihdoin sulanut, ollaan päästy ihan kunnolla hyppäämään. Kevään ensimmäiset esteet hypättiin yksityistunnilla, joka olikin varmasti ihan järkevä ratkaisu. Elton oli niin innoissaan! Kiva, kun poni selvästi tykkää, mutta vauhtia oli kyllä ihan liikaa. Elton ei oikein malttanut odottaa, vaan rynni esteille, jolloin askeleet eivät sattuneet ja puomit lähtivät mukaan. Siitä jos jostain Elton otti nokkiinsa ja vain lisäsi vauhtia. Vaikka Elton innostuukin hirmuisesti, se on ihana, kun se ei kuitenkaan koskaan lähde käsistä tai muuta vastaavaa.

Innokas poni 


Toisen kerran uskaltauduttiin hyppäämään jo ihan itsenäisesi. Nämä kuvat on otettu siltä kerralta. Nyt Elton oli jo paljon paremmin ratsastettavissa, vaikka edelleenkin innokas. Hypättiin pientä rataa, joka meni ihan mallikaasti. Välillä hypyt lähtivät vähän oudoista paikoista, enkä päässyt ihan niihin mukaan, mutta Elton hyppäsi todella hyvin, eikä yksikään puomi tippunut koko ratsastuksen aikana.



Aluksi kaikki esteet olivat ihan matalia ja myöhemmin sitten korotettiin niistä yhtä. Tultiin pari kertaa 70cm pysty ja kun se meni kivasti, kokeiltiin tulla samaa estettä 90cm korkuisena. Elton hyppäsi todella hyvin, eikä yhtään epäröinyt. Elton pääsisi varmasti paljon korkeampaakin, mutta itse en osaa istua noissa isommissa hypyissä yhtään. Lopettettiin näiden onnistuneiden hyppyjen jälkeen ja loppuverkkasin ja kävelytin Eltonin vielä hyvin, samalla kun siskoni omatoimisesti kantoi esteet pois kentältä. Palvelu pelaa ;)



70cm

90cm

Kivaa päästä hyppäämäänkin, vaikka olenkin aina ollut enemmän koulu- kuin esteratsastaja. Elton taas ei ole yhtään kouluponi, joten pitää hypätä ihan senkin takia aina kun mahdollista. Äiti otti minun puhelimmellani muutaman videon, joten laitan nekin vielä tähän. 




4 kommenttia:

  1. kivan näköstä menoa :)

    VastaaPoista
  2. Söpö Elton ja teidän meno näyttää kivalta! Mitä/minkälaista satulaa käytätte Eltonilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Eltonilla on kaksi satulaa, mutta käytän oikeastaan vain toista, joka on Albion K2 yleissatula :).

      Poista