lauantai 16. syyskuuta 2017

Näin käy, kun kouluratsukko päätyy hyppäämään



Eihän me mikään oikea kouluratsukko olla, mutta ehdottomasti ennemmän harrasteleva koulu- kuin esteratsukko, kuten videolta näkyy.

Tosiaan hyppäsin tässä vähän aikaa sitten Vitolla, kun sain äidin mukaan nostelemaan puomeja. Tämä olikin vasta toinen kerta, kun hyppäsin Vitolla. Ensimmäinen kerta ei ollut kovin onnistunut, kun en päässyt hyppyihin mukaan ja kävin melkein kaulalla, mutta tällä kertaa saatiin myös onnistuneita hyppyjä!


Ensin kentällä oli ristikko, puomi, ristikko -jumppa, mutta väli ei ollut kovin hyvä, kun Vito tiputti laukan aina raville. Pyysin sitten äitiä ottamaan puomin pois, jolloin laukka kyllä säilyi, mutta Vito hyppäsi todella kaukaa, enkä itse päässyt millään mukaan hyppyyn. Vito ei ole kovin taitava hyppääjä, joten se myös helposti liioittelee korkeuden ja hyppää paljon isommin kuin tarvitsisi.


Äiti lyhensi vähän esteiden väliä, jolloin alettiin löytää sopiva rytmi ja hypyt onnistuivat paljon paremmin. Loppuun muutettiin ristikko vielä pystyksi ja hypättiin sitä. Esteet olivat kyllä koko ajan niin matalia, että Vito pääsi ne ravaamallakin yli. En kuitenkaan viitsi hypätä Vitolla paljoa tai isoa, vaan hypätään ihan vain välillä omaksi iloksi ja mielenvirkistykseksi.

Oli ihan superhauskaa hypätä vähän pitkästä aikaa. Eltonin kanssa pyrin hyppäämään vähän säännöllisemmin ihan ponin takia, kun se nautti siitä niin paljon, mutta nyt Viton kanssa ei olla paljoa hypätty. Pitäisi useamminkin mennä vaikka vain puomeja, kun ne ovat niin hyvää jumppaa ja vähän vaihtelua perinteisten koulutuuppailujen rinnalle.



8 kommenttia:

  1. Haha, ihana! :D Ja just kivan näköistä, tää Vito vaikuttaa kyllä just niin sun hevoselle. Hieno pari! :)

    Psst, meillä ois vielä tälle syksylle ne kouluharkkarit nyt tulossa teitä true kouluratsukoita varten. ;) Kutsu on facebookissa Heikkilän talli -sivulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, kiitos Veera :)!

      Uuu nyt pitää ruveta ahkerasti harjoittelemaan koppiin menoa, niin päästän toivottavasti paikalle!:D

      Poista
  2. Hyvältähän noi hypyt näytti! Nään teidät jo kisaamassa 160 cm luokkia :o
    Vannoutuneelle kouluratsastajalle hypyt on aina vähän hepreaa, mutta kun siitä vähän useemmin alkaa pieniä esteitä hyppimään niin varmasti paranee meno vielä. Ja eikös se niin mene, että kaikki esteiden välissä on kouluratsastusta? ;)

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. En kestä miten hauska toi fail-videon hyppy :D Hienosti pysyit kyydissä vaikka vähän takapuoli irtosi satulasta :D

    Ja hienostihan ne muut hypyt meni! Ja kiva kun Vito menee rauhallisesti, ei ainakaan näytä lähtevän viemään :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä se siitä, ties vaikla Vitosta tulee vielä estehevonen! ;D

    VastaaPoista