torstai 30. marraskuuta 2017

Sunnuntain höntsäilyt













Kuvat c. Milla Holvi

Siskoni suostuin sununtaina mukaani tallille, joten nyt on pitkästä aikaa uusia ratsastuskuvia. Tajusin juuri, että tuo lampaankarvasatula on ollut meillä jo keväästä 2016 asti, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku oli kuvaamassa, kun ratsastin sillä. 

Mentiin koko ratsastus ihan rennosti höntsäillen. Vitolla oli aika paljon energiaa ja sen myötä vähän pöllövirtaa, joten ratsastin aluksi ihan suitsien kanssa ja vasta lopussa kaulanarulla. Katolta tippuvat lumet olivat pelottavia ja metsänpäätyä piti aina jäädä tuijottamaan, mutta kun en huomioinut ponin pöllöilyjä, se lopetti ne ja oli taas täysin ratsastettavissa myös ilman suitsia. 

Oli kyllä superhauskaa niin kuin kuvista varmaan näkyy! Vito on kyllä niin ihana hevonen, ettei sitä voi edes tarpeeksi hehkuttaa. Jos haluatte nähdä pienen videon tältä ratsastuskerralta, niin sellainen löytyy meidän instagramista @maijuequestrian.

Olen miettinyt pitkään teenkö blogiin tänä vuonna joulukalenteria vai en. Riittääkö minulla ylipäänsä aika kalenterin tekemiseen? Pidin instagramissa äänestyksen siitä, kiinnostaisiko seuraajiani, jos tekisin blogiin joulukalenteria ja noin 90 prosenttia äänesti kalenterin puolesta. 

Minulla ei ole moneen vuoteen ollut kunnollista joulukalenteria blogissa, joten voisin tänä vuonna yrittää sellaisen väsäillä. Vähän kiire saattaa tulla, mutta enköhän kuitenkin onnistu saamaan jotain aikaan.

Mitä haluaisitte nähdä joulukalenterissa? Videoita?

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

My Week ja tunnelmia kuluneelta syksyltä

Sama syksy, samat korvat, mutta eri ilmat.

Halloweenin tunnelmia.

Rohmu tykkää pitää seuraa ja auttaa niin blogi- kuin kouluhommissakin.

Selfieitä parhaan ponin kanssa ja pipareiden leipomista parhaan siskon kanssa.

Kahden päivän ihanat pakkaset, joista otettiin kaikki ilo irti peltolaukoilla ja maastoilulla. 

Hevoset rokotettiin tässä vähän aikaa sitten, joten otettiin pari päivää ihan rennosti Viton kanssa.

Ollaan nyt marraskuussa menty todella paljon ilman jalustimia. Tuntuu, että ratsastus sujuu niin paljon paremmin, etenkin ravi. 

   

YouTubessa tuli vähän aikaa sitten 300 tilaajaa täyteen, joten lupasin kuvailla videota koko viikon ajalta. Tässä olisi tämä tänne bloginkin puolelle, jos joku ei seuraa minua YouTubessa.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kuvapostaus järveltä























Kuvat c. Milla Holvi

Toinen ja viimeinen osa näistä ihanista syksykuvista, joita siskoni oli ottamassa meistä jo yli kuukausi sitten. Alkusyksy on jotain niin kaunista! Itse rakastuin näihin kuviin ja niiden ottaminenkin oli todella hauskaa. Vito oli ihan innoissaan kuopimassa vettä niin, että minulla oli loppujen lopuksi saappaat ihan läpimärät satulavyöstä puhumattakaan...

Mitä sinä pidät kuvista?

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kolme tarinaa: Heppailun hauskat kommellukset


Ensimmäinen tippuminen

Tämä tapahtui ehkä vuonna 2008, jolloin olin vasta aloittanut ratsastuksen. Päätin lähteä siskoni mukaan ratsastamaan ukkini silloisella suomenhevosruunalla, Visjalla. Ratsastimme aina metsätarhassa, koska kenttää meillä ei ole ikinä ollut, eikä meitä päästetty pelloille tai teille ratsastamaan, mikä oli kyllä todella viisasta, koska Visja ei todellakaan ollut mikään alkeisratsu. Visjalla ei myöskään ollut vielä tuolloin ollenkaan satulaa, joten menimme aina ilman.

Tuossa vaiheessa olin jo käynyt muutamilla ratsastustunneilla, joten halusin kokeilla ratsastusta ilman talutusta. Kaikki meni hyvin niin pitkää kun menimme käyntiä. Kuitenkin yhdellä "pitkällä sivulla" halusin kokeilla ravia ja niinpä annoin ruunalle pohkeita. Visja oli tuona päivänä todella kiltillä päällä ja lähti kuuliaisesti ravaamaan. Pompin selässä kuitenkin sen verran paljon, että Visja lähti kiihdyttämään tahtia niin, etten enää meinannut kestää kyydissä. Valuin Visjan kyljelle ja tipahdin sopivasti pienen, tarhassa olleen kuusen päälle, joka ponnautti minua eteenpäin, niin että lensin suoraan mahalleni maahan. Kuusi katkaisi kyllä sopivasti tippumiseni, jolloin se ei sattunut yhtään, vaikka lensinkin mahalleni. Tuossa tilanteessa kyllä nauratti: sekä minua, että katsomassa ollutta siskoani. Taisi äitikin hieman nauraa, kun myöhemmin kerroin ensimmäisestä tippumisestani.



Pilkun selästä tippuminen

Sitten hieman nolompi tarina, josta on aikaa ehkä viisi vuotta. Olin kesäleirillä ja olimme juuri lähdössä uittamaan poneja. Kaikki odottivat jo kentällä ponien selässä, kun minä olin vasta nousemassa Pilkun selkään. Pilkku oli niin pieni poni, että sen selkään pääsi hyppäämällä ilman jakkaraa tai punttausta. Olin varannut mukaan pyyhkeen, jonka päätin laittaa Pilkun selkään niin, ettei minun tarvinnut pitää sitä käsissäni. Kun vihdoin yritin hypätä Pilkun selkään, hyppäsinkin tavallaan "liikaa", koska olisin päässyt niin pienen ponin selkään vain vähän ponnistamalla. Minulla oli siis ihan liikaa vauhtia, eikä selässä ollut pyyhe auttanut asiaa yhtään, vaan liukui mukanani ponin yli. Lopputuloksena makasin kentän hiekoissa ponin toisella puolella. Olin siis tavallaan hypännyt Pilkun yli. Kaikista nolointa tässä oli se, että kaikki muut olivat jo valmiina ja näkivät tämän. Opettajamme vielä sanoin minulle jotain, että "Vähän rauhallisemmin tällä kertaa, niin saatat kestääkin siellä selässä." :D



Klaaran sisälle laskeminen

En oikeastaan tiedä onko tämä niin hauska tarina, koska tässä olisi oikeasti voinut käydä pahastikin. Pöppö oli entinen hevoseni, joka oli tallipaikalla naapurissamme. Naapureillamme oli Klaara-niminen hevonen, jonka kanssa Pöppö tarhaili. Olin yhtenä iltana normaaliin tapaan tekemässä iltatallia. Olin jo ratsastanut Pöpön, joten se oli valmiiksi tallissa. Klaara taas oli vielä tarhassa. Klaara oli aika eloisa hevonen, joten sitä ei useinkaan talutettu tarhaan tai talliin vaan laskettiin vapaana.

Tallin päädyssä oli eräänlainen ketju, joka laitettiin aina kiinni, kun Klaaraa laskettiin sisälle, jotta se ei pääsisi karkaamaan. Olin ennenkin laskenut Klaaran sisälle monta kertaa ja se oli aina mennyt suoraan sisälle, kun Pöppö oli jo siellä. Tuona iltana siis ajattelin, että eihän sitä ketjua tarvitse laittaa, kun Klaara kuitenkin menee suoraan sisälle. Kun laskin Klaaran portista, ei sen suuntana ollutkaan talli vaan tämä kyseinen hiekkatie, jonne pääsyn ketju olisi estänyt.

Tässä vaiheessa tuli kyllä aivan jäätävä paniikki. Klaara jäi onneksi ihan siihen lähelle syömään, eikä lähtenyt vetelemään minnekään kauas. Yritin ottaa sitä kiinni, mutta eihän se tietenkään antanut. Oli kyllä pienet kuumotukset, koska hevonen ei edes ollut minun, ja jos sille olisi sattunut jotain olisi vika taas ollut minun. Lopulta sain sen houkuteltua talliin leivällä. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Näin jälkeenpäin tilanne oli aika hauska, koska juuri sillä kerralla, kun en jaksanut laittaa ketjua, päätti hevonen olla tottelematta. Paniikkinikin oli aika turha, koska Klaara oli sen verran läheisriippuvainen Pöpöstä, ettei se olisi ikipäivänä lähtenyt mihinkään kauas. Tämän kerran jälkeen laitoin kyllä aina ketjun kiinni laskiessani hevosia sisään.


Mikä tarinoista oli sinun mielestäsi hauskin?