torstai 30. marraskuuta 2017

Sunnuntain höntsäilyt













Kuvat c. Milla Holvi

Siskoni suostuin sununtaina mukaani tallille, joten nyt on pitkästä aikaa uusia ratsastuskuvia. Tajusin juuri, että tuo lampaankarvasatula on ollut meillä jo keväästä 2016 asti, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku oli kuvaamassa, kun ratsastin sillä. 

Mentiin koko ratsastus ihan rennosti höntsäillen. Vitolla oli aika paljon energiaa ja sen myötä vähän pöllövirtaa, joten ratsastin aluksi ihan suitsien kanssa ja vasta lopussa kaulanarulla. Katolta tippuvat lumet olivat pelottavia ja metsänpäätyä piti aina jäädä tuijottamaan, mutta kun en huomioinut ponin pöllöilyjä, se lopetti ne ja oli taas täysin ratsastettavissa myös ilman suitsia. 

Oli kyllä superhauskaa niin kuin kuvista varmaan näkyy! Vito on kyllä niin ihana hevonen, ettei sitä voi edes tarpeeksi hehkuttaa. Jos haluatte nähdä pienen videon tältä ratsastuskerralta, niin sellainen löytyy meidän instagramista @maijuequestrian.

Olen miettinyt pitkään teenkö blogiin tänä vuonna joulukalenteria vai en. Riittääkö minulla ylipäänsä aika kalenterin tekemiseen? Pidin instagramissa äänestyksen siitä, kiinnostaisiko seuraajiani, jos tekisin blogiin joulukalenteria ja noin 90 prosenttia äänesti kalenterin puolesta. 

Minulla ei ole moneen vuoteen ollut kunnollista joulukalenteria blogissa, joten voisin tänä vuonna yrittää sellaisen väsäillä. Vähän kiire saattaa tulla, mutta enköhän kuitenkin onnistu saamaan jotain aikaan.

Mitä haluaisitte nähdä joulukalenterissa? Videoita?

6 kommenttia: