sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Innokas herrasmiesruuna jäällä


Päästiinhän mekin vihdoin jäälle laukkailemaan. Käytiin tosiaan viikko sitten sunnuntaina tämän talven ensimmäistä kertaa ratsastamassa jäällä. Äitini pelotteli jään kestävyydestä ja lopulta lähti mukaamme, koska ei uskaltanut antaa minun lähteä yksin Viton kanssa. En pistänyt ajatusta yhtään pahakseni, koska samalla saisin myös kuvia ja videota. 

Alkuun minua hieman jännitti miten Vito tulisi toimimaan, koska emme olleet koskaan käyneet kunnolla jäällä. Pellolla olimme muutamaan otteeseen ratsastaneet ja siellä se oli toiminut todella hyvin, mutta jää on kuitenkin aivan valtavan paljon isompi ja laajempi alue ratsastaa kuin pikkuiset laidunpellot. Kaiken lisäksi Vitolla oli takana todella kevyt viikko omien koulukiireideni takia, joten odottettavissa oli hieman energisempi poni.

Jäälle saavuttiin juuri, kun aurinko oli laskemassa ja maisema oli värjäytänyt pehmeän oranssiksi. Vito käveli nätisti pitkin ohjin korvat kuitenkin hörössä. Käveltiin ensin vähän aikaa ja tarkistettiin pohjan kuntoa ja liukautta. Lunta oli juuri sopivasti ratsastamista ajatellen: niin paljon, ettei pohja ollut liukas ja juuri sopivasti, ettei siitä tullut liikaa vastusta hevoselle.

Ravailtiin hetki keventäen pienehköllä alueella, jossa oli kulkenut muitakin. Mentiin koko ajan aika rannan tuntumassa, koska järven selällä jää olisi ollut varmasti heikompaa. Vito ravasi pitkin askelin ja selvästi erittäin innoissaan! Laukan nostaminen minua hieman jännitti: taisin unohtaa, että allani oli maailman luotettavin Vito, eikä pukkiherkkä Pöppö. Vito nosti laukan kiltisti ja laukkasi innoissaan pitkin askelin, mutta oli kuitenkin koko ajan täysin kuulolla.

Nyt näitä kuvia ja videoita katsellessani huomasin, että ratsastin koko ajan ohjat aika löysällä. Yleensä aina kun minua vähän jännittää, ohjat jotenkin ihan huomaamattani löystyvät. Jännää sinänsä, koska yleensähän jännittynyt ratsastaja lyhentää ohjia :D

Välillä nousin jalustimille ja annoin Viton laukata vielä vähän isommin. Kovin kovaa se ei kuitenkaan halunnut mennä. Ehkä Vito ajatteli minun parastani ja sitä, etten ehkä kestäisi kyydissä kovemmassa kyydissä. Tai sitten se olisi tarvinnut vielä pidemmän baanaamispätkän, kun mitä sille sallin. Jarrut toimivat koko ratsastuksen todella hyvin, mutta kääntäminen oli välillä vähän hidasta etenkin laukassa.

Laukkailun jälkeen Vito olikin jo hieman hionnut, joten päätettiin lähteä takaisin tallia kohti. Vito olisi kyllä voinut jatkaa jäällä rallittelua vaikka kuinka kauan. Se oli niin innoissaan, että itseänikin ihan nauratti selässä!















Loppuun vielä pari videota, jotka äiti meistä nappasi. On se vaan niin luotto. Maailman paras hevonen

6 kommenttia:

  1. Tosi upeita kuvia!! Hienoimmat ”tavalliset” ratsastuskuvat, mitä oon nähnyt vähään aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä. Kiitos todella paljon. Tämä kommentti sai kyllä hymyn huulille :)!

      Poista
  2. Nää on kyllä upeita kuvia! Tuo taustakin on näissä niin upean värinen! Tää videokin oli kiva lisäys tähän muutenkin kivaan postaukseen :)
    Olisi kyllä itsekin kiva päästä ratsastastamaan jäälle, vaikka mua ainakin saattaisi vähän jopa pelottaa mennä siellä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos paljon Suvi!:)

      Kannattaa kokeilla! Ottaa jonkun kaverin mukaan niin sitten on pelastaja, jos jäät pettää :D

      Poista