torstai 29. maaliskuuta 2018

Kuvausreissu elämyksiä täynnä


Julkaisin helmikuun 18. päivä postauksen nimellä Mekkokuvia -15 asteen pakkasessa. Postaus oli täynnä ihanan talvisia, onnistuneita poseerauskuvia, mutten kuitenkaan kirjoittanut itse kuvausreissusta mitään. Ajattelin jo, etten ehkä tee tästä postausta ollenkaan, mutta reissu oli kyllä sen verran unohtumaton, että on ihan pakko vielä palata tuohon päivään ja muistella vähän mitä kaikkea kyseisellä reissulla tapahtuikaan.

Saatiin siskoni kanssa ihan yhtäkkiä loistava idea mennä ottamaan mekkokuvia. Ollaan ennenkin otettu talvella mekkokuvia, mutta ei ikinä näin kylmällä. Pakkasta oli tosiaan 15 astetta, mutten jotenkaan ajatellut asiaa sen enempää. Puin päälleni siis mekon ja siihen päälle toppahousut ja toppatakin, kengät ja hanskat. Meinasin laittaa Vitolle suitset kuolaimineen, mutta siskoni sanoi hackamoren näyttävän paremmalta kuvissa. Ei tietenkään tyydytty ottamaan kuvia tallin läheisyydessä, vaan käveltiin parin kilometrin matka metsätielle. Ratsastin Viton sinne, koska en olisi varmaan päässyt selkään enää metsässä. Ei oltu koskaan maastoiltu hackamorella, mutta mentiin vain käyntiä ja siskoni oli mukana, joten ajattelin, että kaikki menee ihan hyvin. 


Metsätielle päästyämme oli vuorossa kaikkein vaikein osuus, jota en todellakaan ollut tullut miettineeksi matkaan lähtiessämme. Minun piti siis saada päällysvaatteet pois samalla, kun isuin Viton selässä. Housujen pois ottaminen hevosen selässä oli kyllä aika erikoinen kokemus. Kaiken lisäksi Vito ei olisi millään malttanut seisoa paikoillaan, joten vähän kyllä jännitti miten suoriutuisin. Ihme kyllä, sain lopulta housut pois ja kestin selässäkin. 

Siinä vaiheessa huomasin, kuinka huono idea oli mennä ottamaan kuvia pelkässä mekossa 15 asteen pakkasella. Minulla oli heti sormet ja varpaat ihan jäässä. Yritäpä siinä sitten näyttää joten kuten siedettävälle, kun olet oikeasti jäätymässä. Tästä postauksesta (klikkaa) voit käydä katsomassa kuinka onnistuin. 


Ilmeisesti en ollut tarpeeksi kylmissäni, koska sain idean laukata metsätietä pitkin. Ajatuksena oli tietenkin saada kauniita laukkakuvia valkoisen hevosen kanssa lumisissa maisemissa, mutta toteutus oli kyllä kaukana siitä. Vito edusti niin kuin aina, mutta oma ilmeeni oli jokaisessa laukkakuvassa niin järkyttynyt, että eihän niistä kuvista mitään tullut. Vito laukkasi kivasti, mutta innostui lyhyistä laukkapätkistä jonkun verran. 

Viimeisen laukkapätkän päätin kokeilla ottaa kädet sivuilla. Vito nosti hyvin laukan ja alkupätkä meni oikein mallikkaasti. Siskoni oli tien vieressä kuvaamassa ja ajatuksena oli laukata suoraan tietä pitkin hänen ohitseen, niin kuin olimme jo monta kertaa tehneet. Vito ei kuitenkaan ollut ihan samaa mieltä, vaan päättikin kääntyä laukasta hidastamatta siskoni suuntaan. Itse olin jatkamassa matkaa suoraan, enkä ollut todellakaan varutunut siihen, että Vito kääntyisi vasemalle. Olin kyllä aika lähellä tippua, mutta pysyin kuitenkin selässä. Viimeisestä kuvasta voi nähdä, kuinka lähellä olin tippumista ja kuinka lähellä olimme liiskata kyykyssä olleen siskoni. Sain itseni kuitenkin kammettua takaisin selkään ja jatkettiin laukkaa umpihangessa. Kyllä muuten vähän nauratti, kun sain vihdoin Viton pysähtymään. 


Pienen itsenikokoamisen jälkeen lähdettiin takaisin kohti tallia. Laitoin päälleni takin, kengät ja hanskat, mutta housuja en alkanut taiteilla jalkaan. Jalkani olivat ihan jäässä, kun päästiin takaisin tallille, mutta silti jaksoi naurattaa. Koko kuvausreissu oli kyllä aikamoinen elämys. Typerä päähänpistos, josta tuli unohtumaton kokemus. Haluan sanoa vielä sen, että älkää missään nimessä ottako minusta mallia! Idea oli huono ja vaarallinenkin, ja oltaisiin varmasti saatu ihan yhtä hyviä kuvia, jos olisin poseerannut hevosen vierellä. Tästä kuitenkin selvittiin ehjin nahoin kaikki ja varmasti tultiin viisaammiksi.

Esteettisesti kauniita laukkakuvia, olkaa hyvä!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Alkuvuoden kuulumisia ja tulevia isoja uutisia


Aloitetan alkuvuoden tunnelmilla. Tammikuussa pakkasta oli reilusti yli 15 astetta joka päivä ja ratsastaessa oli aina kylmä, vaikka puki päälle viisi kerrosta vaatetta... Alkutalvesta motivaationi ratsastamiseen hiipui ja pahasti, koska minulla oli niin paljon ongelmia omassa ratsastuksessani. Satulan vaihdon jälkeen ilo ratsastukseen kuitenkin palasi, ratsastaminen oli paljon helpompaa ja Vitokin liikkui pitkästä aikaa reippasti ja rennosti! 


Tammikuussa tilasin Vitolle pitkään kuolaamani PS of Swedenin Jump off -suitset. Ne olivat sopivasti alennuksessa, joten päätin vihdoin investoida kunnollisiin suitsiin. Ratsastaessa en ole huomannut oikeastaan minkäänlaista eroa "tavallisiin" suitsiin verrattuna, mutta olen silti ollut tyytyväinen ostokseen. Nahka on pysynyt todella pehmeänä ja mielestäni Vito näyttää kauniille nämä suitset päässä. 


Alkuvuodesta jouduin käymään tallilla monena iltana vähän myöhemmin kuin normaalisti. Koulussa oli menossa viimeinen jakso ja kertauskurssien takia koulupäiväni saattoivat olla jopa kahdeksantuntisia. Viton liikuttaminen meni siis pakosta vähän myöhempään, kunnes jossain vaiheessa minua kiellettiin tulemasta tallille illalla. Vitolle kertyikin sitten viikossa vähän enemmän vapaapäiviä, koska oli käytännössä mahdotonta käydä koulussa tarvittava määrä kursseja ja samalla liikuttaa Vitoa "oikeaan" aikaan. 


Alkuvuoden vapaapäivät eivät onneksi haitanneet Vitoa yhtään. Se oli monesti ratsastamaan lähtiessä jopa vähän unelias, eikä kerännyt energiaa kevyemmästä liikutuksesta. Ollaankin koko talvi treenailtu vähän sinne päin ja sen minkä pystyy ja kerkeää. Kengätön hevonen ja maneesiton talli ei ehkä ole talvella se paras vaihtoehto, mutta onneksi tämä talvi ei todellakaan ole ollut vähäluminen! Jos ei olla pystytty menemään lumesta puhtaaksi auratulla kentällä, ollaan maastoiltu, treenattu jäällä tai kahlattu pelloilla. 


Ylioppilaskirjoituksien uhkaavasti lähestyessä tein itselleni lupauksen, etten stressaisi Viton liikutamisesta ennen kuin kirjoitukset olisivat ohi. Tämä oli loistava päätös, vaikkakin vaikea. Olen siis yrittänyt laittaa koulun nyt vähäksi aikaa etusijalle ja liikuttaa Vitoa parhaani mukaan sen ohella. Minulla on edelleen todella huono omatunto, jos en kerkeä tallille ja Vito jää liikuttamatta, mutta olen pyrkinyt ajattelemaan, että tämä on vain tilapäistä, eikä Vito kärsi, vaikka vapaapäiviä kertyisi viikossa pari. 


Mainitsin, ettei Vito kerännyt alkuvuoden vapaapäivistä energiaa, mutta nyt kevään tullen ei se ihan menekään näin! Vito on ollut viime aikoina todella energinen ja välillä jopa vähän hankala. Kevät on varmasti herättänyt Viton piilevän orimaisuuden. Se oli jopa yksi päivä ottanut yhteen tammapuolisen tarhakaverinsakin kanssa. Molemmat hevoset selvisivät tilanteesta pelkillä haavoilla, mutta kyllä minua vähän hirvitti ajatella, että kengätön Vito tappelee tarhassa kavereiden kanssa, joilla on hokkikengät... Tämän tapauksen jälkeen hevoset ovat onneksi olleet kuitenkin ihan sovussa. 


Helmikuun puolessa välissä oli penkkarit ja sen jälkeen alkoi lukuloma. Penkkareissa en jaksanut oikein panostaa ja pukeuduin punahilkaksi. Tilasin netistä punaisen hilkan, lainasin kaveriltani mustan hameen ja äitini työkaverilta pajukorin. Toivotaan, että edes joku tunnisti minut punahilkaksi, koska panostus oli mitä oli. Lukuloma on tuntunut pitkältä, mutta toisaalta olisin tarvinnut kokeisiin valmistautumiseen enemmänkin aikaa. Kirjoitin syksyllä englannin ja nyt keväällä olen kirjoittanut äidinkielen, yhteiskuntaopin ja psykologian. Matikka olisi vielä ensi viikon maanantaina, enkä enää millään jaksaisi lukea tai laskea!


Penkkareiden jälkeisenä päivänä lähdettiin tietenkin abiristeilylle. Oli kyllä ihan huippu reissu, eikä minulla ole pitkään aikaan ollut yhtä hauskaa! 

Nyt lukulomalla päiväni ovat koostuneet lähinnä lukemisesta ja tallilla käymisestä. Tallilla käyminen onkin ihan täydellistä vastapainoa lukemiselle. Mikään muu ei helpota stressiä yhtä hyvin kuin maastoilu suosikkipojan kanssa. En ole oikein pitkään aikaan ehtinyt ajatella muuta kuin koulujuttuja, joten mm. blogin kirjoittaminen ja muiden blogien seuraaminen on jäänyt harmillisen vähäiseksi. 


Maaliskuussa kävin Helsinki Horse Fair -messuilla, jonne sain bloggajapassin. Perjantai oli minulle pieni pettymys kaikin puolin, mutta lauantai oli taas ihan huippu päivä! Kiitos vielä kaikille mahtaville, jotka pitivät minulle seuraa lauantaina. Messujen jälkeisenä sunnuntaina kävin ratsastamassa Viton jäällä ja herralla olikin hieman energiaa... Laukatessa se innostui vähän liikaa ja esitti ihan omatoimisesti kauniita pomppuja, joissa onneksi kestin kyydissä. Pomppimisen jälkeen poni joutui oikein kunnolla töihin ja johan sille tulikin pienimuotoinen hiki. 


Jos Vito pelkää oikeasti jotain, niin se on katolta tippuvia lumia. Se on ollut nyt keväällä todella vaikea. Pahimpina päivinä se on jo tarhasta haettessa ihan hurjana, kun päivän aikana tarhan vierestä, tallin katolta on putoillut lumia. En oikein tiedä, miten tätä pelkoa saisi opettettua pois, joten olen yrittänyt itse pysytellä vain mahdollisimman rauhallisena. Ollaankin viime aikoina enimmäkseen maastoiltu, koska kentällä ratsastaessa Vito on koko ajan todella varautunut. Kuvan haavakin on luultavasti tullut siitä, kun Vito on tarhaan vietäessä säikähtänyt tippuvia lumia ja rynnännyt portista sisään samalla viiltäen kupeensa putkiaidan päähän. 

Vito ja sen viiksistä kasvavat jääpuikot.

Tiivistettynä minun alkuvuoteni on keskittynyt pääasiassa kouluun ja Vitoa olen liikuttanut parhaani mukaan siinä sivussa. Huomenna kirjoitan toivottavasti viimeisen ylioppilaskirjoitukseni ja sen jälkeen alkaa pieni loma koulusta ja opiskelusta. Parin viikon sisään meidän elämässä on muuten luvassa suurehkoja muutoksia, joten pysykäähän kuulolla ;)

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Aurinkoisen talvipäivän jäärallitteluja - kuvapostaus

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

 8.

9.

 10.

11.

12.

13.

 14.

 15.

16.

17.

18. So happy ♥

19.

Löytyikö lempparikuvaa?

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Unohtumaton viikonloppu - Helsinki Horse Fair

Kuvan lähde: Messukeskus

Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsinki Horse Fair -messuilla. Paikalla olin sekä perjantaina, että lauantaina, mutta harmikseni sununtai piti jättää välistä pitkän kotimatkan vuoksi. Perjantaina saavuin messuille vähän ennen yhtä ja pääsin heti ihastelemaan rotukavalkadia, jossa esiteltiin erirotuisia hevosia. Harmikseni huomasin, ettei kavalkadissa ollut yhtäkään P.R.E-hevosta. Myöhemmin kävin myös Suomen P.R.E -yhdistyksen pisteellä kyselemässä kyseisten hevosten perään, mutta sain vain nopean ja tympääntyneen kuuloisen vastauksen, joten en edes yrittänyt jäädä juttelemaan sen enempää. Harmi sinänsä, koska olisi ollut mielenkiintoista kuulla lisää Viton rotuisista hevosista, mutta ei väkisin. 

Perjantaipäivän vietin messuilla ihan yksin ja oli kyllä vähän yksinäistä, kun messuilla oli tuona päivänä muutenkin niin vähän ihmisiä. Yllämainitsemani epäonnistuneen jutteluyrityksen jälkeen minulla oli aika iso kynnys mennä juttelemaan kenellekään, mutta onneksi uskaltauduin kuitenkin juttusille Muuliprojekti-blogin Kaisan kanssa ja siitä sujuvasti Laama- ja eläintila Hutkon omistajan Anun. Aivan mahtavia ihmisiä, joiden kanssa jutteleminen oli todella rentoa, vaikka vähän jännittikin!:)

Kuvan lähde: Messukeskus

Rotukavalkadin lisäksi kävin katsomassa alpakka-agilityn, ravihevosien esittelyn ja valjastamisen, shetlanninponien estetehtäväluokan, valjakkoajoesityksen ja kouluratsastuksen valmennusportaat -nimisen esityksen. Näiden lisäksi kiertelin tietysti vähän expoa ja kävin ihastelemassa alpakoita, aaseja, muulia ja erilaisia hevosia. Exposta mukaani tarttui uusi satulavyö Hevarin pisteeltä. Meillä on 135cm pitkä satulavyö ja se on jäänyt auttamatta liian pitkäksi Vitolle, joten oli aika ostaa vähän lyhyempi. Uusi vyö on 120cm pitkä ja muuten aikalailla samanlainen kuin vanha. 15 senttiä on kuitenkin aika iso ero, joten toivon, ettei tämä vyö ole liian lyhyt...

Katsomistani esityksistä mielenkiintoisin oli ehdottomasti kouluratsastuksen valmennusportaat, jossa Marko Björs ja Irmeli Summanen kertoivat kouluratsastuksen eri liikkeistä samalla, kun maajoukkoeratsukot esittivät liikkeitä. Hienoja kouluhevosia on aina ilo katsella! Myös valjakkoajoa oli mielenkiintoista seurata, koska se on minulle lajina ihan uusi. Esitys oli kokonaisuudessaan todella katsojaystävällinen ja siinä pysyi hyvin mukana, vaikkei lajia tuntenutkaan.

Kuvan lähde: Messukeskus

Perjantain yksinäisyyden jälkeen oli ihanaa saada seuraa lauantaille. Päivän alussa meistä, tuntemattomista ihmisistä tuli kavereita ja päivän päätteksi oli vähän haikeaa sanoa hyvästit ja lähteä junalla eri suuntaan kuin muut. Lauantaipäivän ohjelma oli todella samankaltaista kuin perjantainkin, mutta se ei haitannut, koska uusien kavereiden kanssa oli koko ajan hauskaa. Lauantaina kerettiin kiertää expo moneen kertaan, mutta mukaan ei tarttunut mitään. Ihan hyvä sinänsä, koska yritän säästää nyt rahaa uuteen kameraan. Viisi vuotta vanha Canonini halppisputkineen sanoi itsensä irti perjantaina yrittäessäni kuvailla messuilla. Kuvaaminen meni täysin leikkimiseksi tarkennuksen kanssa, enkä jaksanut raahata kameraa lauantaina mukaan ollenkaan.

Expon kiertämisen lisäksi katsottiin 100cm esteluokka ja tietenkin blogiexpon palkintojen jako, jossa hevosbloggaajille jaettiin palkintoja erilaisissa kategorioissa. Onnea vielä kaikille voittajille! Palkintojen jaon jälkeen olikin aika jo suunnata juna-asemalle ja hyvästellä uudet ystävät. Lauantai oli aivan ihana päivä, enkä kadu yhtään, että lähdin messuille. "Upeita hevosia, ihania ystäviä ja hauskoja hetkiä: muuta en olisi voinut toivoa", kirjoitin instagrampostaukseeni tiivistäen tämän vuoden Helsinki Horse Fairin tunnelmat.

Ainut edes vähän onnistunut messuilta nappaamani kuva.

Erityiskiitos vielä Ainolle, Monalle, Pihlalle, Pinjalle, Tytille ja Kertulle.