maanantai 30. huhtikuuta 2018

Summer bucket list


Ennen tämän kesän ämpärilistan julkaisemista pitää vähän muistella talven vastaavaa. Julkaisin joulukuussa winter bucket list -postauksen, johon olin listannut yhteensä viisi kohtaa, jotka pyrin talven aikana toteuttamaan. Viisi kohtaa on aika vähän, mutta siitä huolimatta pääsin toteuttamaan vain kaksi, joten kovin nappiin ei tämä nyt sujunut. 

Onnistuneet kohdat olivat jääbaana ja mekkokuvat. Jäällä päästiin ratsastamaan helmi- ja maaliskuussa ihan kunnolla useaan otteeseen. Mekkokuvia otetettiin helmikuun vaatimattomissa -15 asteen pakkasissa. Epäonnistuneiksi kohdiksi jäivät vieraalla hevosella ratsastaminen, valmennuksissa käyminen ja traileriin opettaminen. En tainnut koko talven aikana käydä muiden hevosten kuin Viton selässä, joka ei niinkään tullut yllätyksenä, koska en oikein ikinä pääse ratsastamaan muilla kuin omalla hevosella. Valmennuksissa ei päästy käymään, mutta tunneilla käytiin viikoittain. Traileriin opetus toteutui puoliksi, koska trailerin sijaaan harjoiteltiin ahkerasti kuorma-autoon lastaamista, joka alkoi sujua jo varsin mallikkaasti. Kovin ihmeellisiä toiveita ei meillä edes ollut talvelle. Kuitenkin jäällä rallitelun toteutumisesta olen todella onnellinen, koska se on ehdottomasti yksi parhaista asioista talvessa!

Nyt kuitenkin kun talvi on vihdoin selätetty, on aika miettiä kesän vastaavaa listaa. 


Kesän 2018 ämpärilista:

• Subbailu
Olen viime kesästä asti halunnut päästä kokeilemaan subbailua. En vain tiedä mistä sellaista lautaa voisi vuokrata tai lainata, mutta jos tilaisuus tulee, niin varmasti menen kokeilemaan! Tähän kohtaan voisin yhdistää myös soutamisen ja melomisen. Kesällä olisi kiva päästä tekemään melontaretki vaikka perheen kanssa. 

• Kisoihin Viton kanssa
Jospa sitä tänä kesänä pääsisi käymään edes yksissä kisoissa. En ole ikinä kilpaillut oikeissa kisoissa, vaikka olenkin haaveillut niistä jo vuosia. Aina on tullut jokin este, ettei ollakaan päästy kilpailemaan, mutta toivottavasti tänä kesänä päästäisiin vihdoin kokeilemaan jotain helppoa luokkaa. 

• Festarit
Olen aina ajatellut, etten tykkää käydä festareilla, koska musiikki ei ole oikein ikinä ollut ihan minun makuuni. En oikein tykkää suomalaisesta musiikista ja olisi tuntunut turhalta maksaa sellaisesta, joten en ole oikeastaan koskaan käynytkään kunnolla festareilla. Tänä kesänä haluaisin kyllä käydä joillakin festareilla, jos saisin kaverit innostumaan ajatuksesta. Näin vihdoin 18-vuotiaana, uskoisin että hauskaa voi olla, vaikka musiikki ei olisikaan ihan omaan makuun. 

• Viton uittaminen
Viime kesänä päästiin polskimaan Viton kanssa pariinkin otteeseen. Vehmaassa olikin kyllä ihan huippuhyvä uittopaikka hevosille, joka syveni sopivan hitaasti ja tasaisesti. Toivottavasti löydettäisiin myös täältä Savonlinnasta jonkinlainen uittopaikka, jotta päästäisiin uimaan ja uittamaan.

• Piknik
Jokakesäinen piknik on tietenkin kesän ämpärilistalla. Ollaan käyty jo useampana kesänä parin kaverin kanssa piknikillä, joten perinteen on jatkuttava! Viime vuonna järjestettiin piknik meidän mökin laiturilla ja sitä edellisenä vuonna entisen ala-asteeni pihalla. Tänä vuonna paikkaa voisi miettiä vähän enemmän ja toivoa, että ilmat osuisivat kohdalleen.

• Muilla hevosilla ratsastaminen
Sama kohta kuin talven listassa. Vaikka omaa hevosta ei tietenkään voita mikään, olisi silti todella mukavaa päästä välillä ratsastamaan myös muilla kuin sillä yhdellä ja tietyllä hevosella. Haluaisin myös kehittyä ratsastaja, jotta osaisin ratsastaa mahdollisimman monenlaisia hevosia. Kun aina ratsastaa tietyllä hevosella, tuntuu vieraalla ratsastaminen aina niin oudolta ja vaikealta. 

• Mekkokuvat/teemakuvat
Yhdet mekkokuvat ovatkin jo toivottavasti luvassa. Minulla on heti kesän alussa ylioppilasjuhlat, joten toivon mukaan saan siskoni ottamaan minusta ja Vitosta kuvia mekossa ja lakki päässä. Näiden kuvien lisäksi olisi huippua panostaa ja ottaa jonkinlaisia teemakuvia hevosen kanssa. Valkea Vito sopisi täydellisesti yksisarviseksi tai miksei myös inkkarihevoseksi, katsotaan nyt mitä jännää keksitään!


Katsotaan taas kesän lopussa, kuinka monta kohtaa sain toteutettua. En aijo keksiä minkäänlaisia rangaistuksia, vaikka jotkut kohdat jäisivätkin toteuttamatta. Summer bucket list on ollut minulle aina enemmänkin toive- kuin tavoitelista, eikä ketään tarvitse rankaista toteuttamattajääneistä toiveista. Toivotaan kuitenkin, että tästä kesästä tulee kiva ja saan mahdollisimman monta kohtaa toteutettua!

2 kommenttia:

  1. Älyttömän kiva postaus! Olisin voinut jatkaa tän lukemista vaikka kuinka kauan. Tosi kivoja kohtia oot keksinyt, toivotaan että saat kaikki toteutettua, kun talven ämpärilista ei sujunut niin hyvin.

    Itsekin toteutin blogiini samankaltaisen summee bucket list -postauksen, johon sain keksittyä ihan kivasti kohtia. Toivottavasti molemmat onnistutaan listojen kohtien toteuttamisessa hyvin!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla! Kiitos Pihla.

      Pitääkin käydä lukemassa sinun listasi :)

      Poista