torstai 24. toukokuuta 2018

Tämä hevonen


Viime aikoina minusta on tuntunut useaan otteeseen siltä, että ratsastus ei ole se juttu, mitä haluan tehdä. Rakastan Vitoa ja rakastan sen kanssa touhuamista enemmän kuin mitään muuta, mutta ratsastuksesta on tullut jopa hieman epämielyttävää. Monta kertaa ratsastuksen jälkeen minulla on ollut sellainen olo, ettei tämä ole oikein. Vito suorittaa aina kiltisti, mutta minusta tuntuu, ettei mikään riitä. Minusta tuntuu, etten osaa mitään ja ettei ole oikein vaatia Vitolta niitä ns. vaikeampia juttuja, mitä ei vielä osata niin hyvin.

Uskon kuitenkin, että tämä on täysin pääni sisällä oleva ongelma, koska se tulee ilmi vain kunnolla treenatessa. Yhden erittäin huonon ratsastuksen jälkeen päätin, että huomenna kokeilen mennä kevyemmin ja vähemmällä varustuksella, ja katsoa miten se vaikuttaa Vitoon. Seuraavana päivänä päädyinkin ratsastamaan pelkällä kaulanarulla ja Vito toimi ihan eritavalla kuin edellisenä päivänä: se oli oma, herkkä itsensä ja reagoi apuihin paljon paremmin kuin edellisenä päivänä "kunnon" varusteilla mentäessä. Laukatessamme reipasta laukkaa kenttää ympäri, se pärskähteli iloisesi ja sain minut nauramaan. 

Olen huomannut, kuinka Vito on luonteeltaan aikalailla samanlainen kuin minäkin. En usko, että sen pää kestäisi kunnon kilpailemista ja treenaamista. Se on kuitenkin niin kiltti, että se suorittaa ja yrittää aina, vaikka olisikin stressaantunut. Itsekin teen päätöksiä vain mielyttääkseni muita, vaikka oikeasti haluaisin jotakin ihan muuta: suoritan, vaikken jaksaisi enkä haluaisi.  Eihän meidän treenaaminen olekaan ollut lähelläkään mitään kilpatason treenaamista, mutta eron huomaa silti: silloin kun Vito pääsee tekemään jotain, mitä se todella rakastaa, se on ihan eri hevonen. Monta kertaa Vitoa maastakäsitellessäni on pitänyt oikeasti pysähtyä vain katselemaan sitä: "Onko tuo todella minun hevoseni? Se on niin upea!" Sen ilme on täysin erilainen ja koko olemus vapautuneempi. Siitä näkee, kuinka se nauttii ja juuri sitä minä rakastan.

Alussa mainitsin, ettei ratsastaminen ole minusta enää mukavaa, mutta on se silloin, kun molemmat osapuolet nauttivat siitä ja suorittavat mielellään. Minulle varusteiden vähentäminen on auttanut, koska silloin ei tule ajatusta, että meidän pitäisi saavuttaa jotakin ja olla mahdollisimman hyviä. Silloin ratsastus on rennompaa, mutta samalla päästään kuitenkin ikään kuin vaivihkaa treenaamaan. Ruvetaan varmasti pian taas ratsastamaan ihan "kunnon" varusteilla, kunhan saan ensin ajatukseni kuntoon.

Olen niin iloinen, että minulla on mahdollisuus omistaa näin mahtava hevonen. Vitosta on todella tullut ystäväni, eikä mikään ratsastukseeni liittyvä tavoite ole yhtä tärkeää kuin se, että Vito on onnellinen ja, että meillä on hauskaa yhdessä. 

perjantai 11. toukokuuta 2018

Kuvauskalusto uusiksi


Sain vuonna 2013 syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen järjestelmäkamerani. Kyseessä oli Canonin 1100D -malli, joka tuntui minusta tuolloin todella hienolle kameralle. Myöhemmin sain rippilahjaksi kittiputken lisäksi Tamronin pidemmän putken, jolla olen kuvannut nyt kohta neljä ja puoli vuotta. Canonin kittiputki meni rikki oikeastaan jo ensimmäisen vuoden aikana, joten olen kuvannut pelkällä Tamronilla viime vuodet. Tämän vuoden alussa myös Tamronista rikkoutui automaattitarkennus, joten alkoi olla jo aika miettiä uuden kameran ostoa. 

Siskoni oli aikaisemmin ostanut itselleen uuden järjestelmäkameran, joten hän osasi suositella minullekin sopivaa kameraa. Minulla oli pari vaatimusta uudelle kameralle, jotka olivat sopiva hinta ja sopiva koko. Säästöni olivat rajalliset, jonka takia päädyin Olympuksen OM-D E-M10 -järjestelmäkameraan. Hintaa pelkällä rungolla oli noin 550 euroa.  Ihastuin kyseiseen kameraan myös sen näppärän koon takia. Se on juuri sopivan kokoinen otettavaksi mukaan kaikkialle, eikä painakaan paljoa. Suurin ero näiden kahden kameran välillä onkin varmaan se, että Olympus OM-D E-M10 on peilitön järjestelmäkamera, jonka takia se on pienempi kuin peilillinen Canon EOS 1100D. Pienestä koostaan huolimatta tämä kamera peittoaa entisen kamerani mennen tullen! 

Olympus OM-D E-M10 Mark II

Canon EOS 1100D

Ylläolevista kuvista ensimmäinen on otettu uudella kamerallani ja toinen vanhalla. Pitää kuitenkin muistaa, että jälkimmäinen kuva on otettu vuonna 2015 ja ylempi vuonna 2018. Pientä kehitystä myös kuvaajan puolelta on siis saattanut tapahtua, mutta ero kameroiden välilläkin on kuitenkin varsin huomattava. Olen vasta ihan viime aikoina alkanut oppia kameran asetusten säätämisen merkityksen, kun puolestaan ennen kuvasin lähes aina automaattiasetuksilla. Tässäkin siskoni on ollut valtavan suurena apuana yrittäessään opettaa minulle edes niitä perusjuttuja suljinajasta, aukosta ja iso-arvosta. Sanomattakin varmaan siis selvää, että olen vasta ihan aloittelija mitä kuvaamiseen tulee. Uuden kameran myötä olen kuitenkin innostunut yhä enemmän myös hevosten kuvaamisesta, kun ennen kuvasin vain kukkia ja muita yksityiskohtia. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki (paitsi Canonilla otettu) joko estevalmennuksesta tai koulukisoista, joissa olin mukana auttamassa ja kuvaamassa. 


Tilasin kameran Top Shot -verkkokaupasta, josta se saapui postiin muutaman päivän sisällä. En voi muuta kuin suositella kyseistä kauppaa. Ostin uutena siis pelkän rungon, koska ihana siskoni lupasi lainata minulle paria sopivaa objektiivia, joilla pääsisin hyvin alkuun. Kameraa olen testaillut vasta hevoskuvauksessa, mutta pian se pääsee myös tositoimiin erilaisten maisema- ja poseerauskuvien kanssa. Olemme itseasissa juuri tällä hetkellä äitini kanssa lomailemassa Kreikan lämmössä, josta kirjoittelen myöhemmin lisää heti, kun olemme takaisin Suomessa. 

En ole myöskään päässyt kokeilemaan vielä videointia uudella kameralla. Minulla on tällä hetkellä hieman ongelmia kannettavan tietokoneeni muistin kanssa, jonka vuoksi konellani ei toimi enää minkäänlainen videonmuokkausohjelma. Näiden ongelmien takia myöskään GIMP, jolla yleensä muokkaan kuvat ei toimi, ja olenkin joutunut turvautumaan netistä löytyviin kuvanmuokkausohjelmiin. Toivotaan, että ostoslistalla ei olisi seuraavaksi uutta tietokonetta, koska kameran oston jälkeen säästöni eivät riittäisi mitenkään läppäriin... 


Minkälaisista kameroista te pidätte? Onko teillä jotain tiettyä kameramerkkiä, jonka nimeen vannotte?

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Loma kutsuu


Lähden ensi viikon tiistaina äitini kanssa Samokselle, Kreikkaan viikoksi. En edes muista milloin viimeksi olen ollut lomalla ulkomailla. Kun olin nuorempi, matkustelimme joka vuosi perheen kanssa juurikin Kreikan saarilla, mutta nyt en ole käynyt siellä päinkään vuosiin. Samoksella en ole ikinä ennen käynyt, vaikka Kreikan saarilla ollaankin matkusteltu. Samokseen päädyimme äitini kanssa, koska halusin jonnekin vähän "syrjäisempään" kohteeseen. En siis tahtonut näihin perinteisiin turistipaikkoihin, kuten Rodokselle tms. Saa nähdä, minkälainen kohde Samos loppujen lopuksi tulee olemaan.

Matka on ylioppilaslahja äidiltäni ja olen jo ihan innoissani siitä! Ainut innostuksenpilaaja on se, että satuin juuri sopivasti sairastumaan flunssaan nyt pari päivää ennen matkaan lähtöä. Olen yrittänyt lepäillä tämän päivän, jos flussa menisi nopeammin ohi. Huomenna pitäisi vielä jaksaa herätä töihin 4.30 ja käydä töiden jälkeen liikuttamassa Vito viimeisen kerran ennen matkaa. Matkani aikana ihanaakin ihanampi ystäväni huolehtii ja liikuttaa Vitoa. En voisi oikeasti olla yhtään onnellisempi siitä, että minulla on näin mahtavia tallikavereita. Olette kaikki ihania!


Linkki videoon!

Minulla on ollut nyt aika paljon kiireitä ja stressiäkin töiden ja autokoulun kanssa, joten Viton liikuttaminen on jäänyt harmillisen vähäiseksi. Liikutuskerrat ovat olleet lähinnä sitä, että olen ratsastanut sillä askellajit läpi tai juoksuttanut sen. Käytiinhän me yksi päivä maastossakin toisen ratsukon kanssa. Siellä meni ihan hyvin, vaikka Vitoa taisikin ärsyttää joku, koska se kulki pitkiä pätkiä korvat niskaa pitkin luimussa. Mietittiin, että metsässä oli varmasti niin lämpimänä päivänä jonkun verran ötököitä, joihin Vito sitten reagoi tuolla tavalla. 

Laitoin yksi päivä puhelimen kentän laidalle kuvaamaan vähän ratsastusvideota. Kyseinen ratsastus ei sujunut kovinkaan hyvin, koska Vito oli todella energinen ja vastusteli jonkin verran ohjasotteita. Sillä on paha tapa livahtaa kuolaimen taakse, jolloin se on oikeasti todella vaikea saada liikkumaan rehellisesti ja kuuntelemaan kaikkia apuja. Siitä olen kuitenkin todella iloinen, että se liikkuu paljon isommin kentällä. Talvella meno oli yhtä kipittämistä, kun Vito ei uskaltanut liikkua kunnolla liukkaiden pohjien takia. Kipittäminen jatkui myös maneesissa, koska se jännitti hallissa olemista niin paljon. Nyt Vito on onneksi tottunut maneesiinkin jo vähän paremmin ja kentällä se liikkuu todella mielellään!

Ellu ja Vito

Huomenna käyn vielä tallilla ja sitten minun pitäisi jättää Vito viikoksi. Se tulee olemaan vaikeaa, koska Vito on oikeasti minulle aivan järkyttävän tärkeä. Onneksi sentään tiedän, että Vito jää hyviin käsiin ja saa liikuntaa, niin ei tarvitse murehtia sitä. Vaikken näekään Vitoa viikkoon ja se surettaa minua jo nyt, odotan silti matkaa ja etelän lämpöä todella innoissani! Blogi ei kuitenkaan jää viikon taolle, vaan ajastan postauksen ensi viikolle ja toivon, että ajastus onnistuu. Kreikan kuulumisia kirjoitan sitten heti, kun olen taas Suomessa.