keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Hukassa uudessa kaupungissa


Olen asunut nyt vähän yli kaksi viikkoa ihan uudessa, vieraassa kaupungissa. Muutimme Viton kanssa 2.9. Jyväskylään. Minä aloitin opintoni yliopistossa ja Vito muutti yksityistallille Jyväskylän raviradan läheisyyteen. 

Ei ehkä ole yhtään liioiteltua sanoa, että olen ihan hukassa. Ensimmäisenä päivänä eksyin ja myöhästyin, ihan konkreettisesti. Seuraavina päivinä olen ollut eksyksissä enemmänkin pääni sisällä kuin paikkojen suhteen. Viton tänne tuomista kadun kaikista eniten. Kaikki tuntuu taas niin vaikealta ja rankalta, enkä halua että hevoseni kärsii siitä. 

En ole varma myöskään pääaineestani tai siitä, olenko valmis yliopistoon. Keväällä olin varma, että pidän lukion jälkeen välivuoden, mutta nyt olen kuitenkin täällä. En tiedä kuulunko tänne. Toisaalta, kun asiaa miettii, en tiedä enää, minne kuuluisin, jos en tänne. 


Vito on kotiutunut ihan hienosti uudelle tallille. Se joutuu edelleen tarhailemaan yksin, mutta tuntuu silti viihtyvän ihan hyvin. Uudesta heinästä sillä meni maha vähän sekaisin, mutta nyt se tuntuu jo tottuneen siihenkin. Yksin ratsastaessa se on vielä aika pörheänä ja hieman stressaantuneen oloinen, mutta tasoittuu varmasti aika pian, kunhan uudet paikat tulevat vähän tutummiksi. 


Ollaan muutaman kerran käyty maastossa muiden hevosten seurana ja Vito on mennyt oikein hienosti. Täällä on hieno, hevosille tarkoitettu maastolenkki, jossa on hyvä pohja. Viimeisimmällä maastolenkillä Vito ei olisi millään jaksanut juosta yhtä kovaa kuin kaverihevonen. Se puuskutti oikein kunnolla ja oli lenkin lopussa ihan hiestä märkä. Ei kyllä ihmekään, sillä olen liikuttanut sitä todella kevyesti omasta motivaatio-, aika- ja rahapulastani johtuen. 


Ihmettelin yksi päivä noita Viton jaloissa olevia likalänttejä. Ajattelin ensin, että se on käynyt piehtaroimassa, mutta sitten tajusin, ettei se ollut mistään muualta likainen kuin jaloista. Seuraavana päivänä tarhaa siivotessani Vito näytti minulle, mistä tahrat tulivat: se meni polvilleen aidan viereen, kurotti kaulansa oikein pitkäksi sähkölangan alle ja nappasi huulillaan ruohotupsun aidan toiselta puolelta. Näky oli kyllä niin huvittava, että rupesi ihan naurattamaan. Vito on kyllä niin nokkela. Ja tärkeä ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti