lauantai 13. lokakuuta 2018

Voihan jännevamma


Tämä syksy on ollut kyllä vastoinkäymisiä täynnä. Noin kuukausi sitten Vito astui kuoppaan maastossa. Tallille päästyämme jalka oli hieman nesteinen ja lämmin, joten aloin heti kylmäämään sitä. En kuvitellut tilannetta kovinkaan vakavaksi, koska jalka ei ollut yhtään puristusarka, eikä nestettä ollut paljoa. Varmuuden vuoksi kävelimme kuitenkin muutaman päivän ja kylmäsin jalan aina liikutuksen jälkeen.  


Neste pysyi jalassa, mutta Vito ei edelleenkään reagoinut mitenkään muuten, joten muutaman päivän kävelyn jälkeen kokeilin miltä liike näytti ja tuntui selästä käsin. Vito ravasi alkuun täysin puhtaasti. Se oli innokas ja liikkui todella kivantuntuisesti, kunnes ihan yhtäkkiä alkoikin varoa etustaan. Päätin soittaa eläinlääkärille, joka tulikin katsomaan Viton jalkaa seuraavalla viikolla. Eläinlääkärin kanssa katsoimme liikettä ensin käynnissä ja sitten ravissa. Vito ontui selvästi, joten päätimme klinikka-ajan olevan tarpeessa. Saimme ajan seuraavalle viikolle, johon asti kävelytin Vitoa maastakäsin.


Keskiviikkona pääsimme vihdoin klinikalle. Vito ontui selvästi vähemmän kuin viikko sitten eläinlääkärin käydessä tallilla, joten katsoimme liikettä myös juoksuttamalla kaikissa askellajeissa. Eläinlääkäri ultrasi Viton molemmat etujalat, joista molemmista löytyi harventumaa. Kipeässä etusessa harventuma tosin oli tuoreempaa, kun taas oikeassa jalassa vammat näyttivät vanhoilta. Selkeää reikää ei ultraamalla löydetty, vaan vaurio näytti suhteellisen lievältä. Eläinlääkäri halusi vielä puuduttaa jalan alaosan ja katsoa vaikuttaisiko se ontumaan, kun jänteestä löydetty vaurio oli jalan yläosassa. Ontuma lieveni hieman, joten päädyttiin piikittämään kavionivel, vaikkei se ollutkaan ontuman "pääsyy". Käytiin varmuuden vuoksi vielä röntgenissä kuvaamassa etuset, mutta niistä ei löytynyt mitään sanomista. Diagnoosiksi tuli siis pinnallisen koukistajan vaurio eli jännevamma. Vamma ei kuitenkaan onneksi näyttänyt kauhean vakavalle: Vito oli mennyt jo viikossa todella paljon eteenpäin, neste oli lähtenyt jalasta, eikä ultraamalla löydetty harventuma ollut kauhean pahannäköinen. 


Piikityksen vuoksi Vito joutui muutamaksi päiväksi karsinalepoon. Oli surullista kuunnella kun se huusi muille hevosille, eikä olisi millään halunnut olla sisällä yksin. Näistä päivistä kuitenkin selvittiin ja nyt päästään taas kävelemään ja tarhailemaan. Kuukauden ajan Vitoa pitäisi kävelyttää ja sen jälkeen vuorossa olisi kontrolliultraus, jossa katsotaan miten jalka on lähtenyt paranemaan. Hieman jännittää miten tuhma hevonen minulla on kuukauden päästä, kun se on jo nyt niin rasavilli, koska sillä on niin paljon patoutunutta energiaa.
.
.
.

Jänniä asioita tapahtuu taas lähiaikoina, joten pyrin kirjoittelemaan niistä taas jahka kerkeän!

2 kommenttia:

  1. Voi Vito! Toivottavasti jalka paranee pian ja pääsette takaisin treenauksen makuun :) Olisi kiva kuulla, miten olet viihtynyt Jyväskylässä ja miltä opiskelu yliopistossa tuntuu? Onko hevostelu tuntunut samalta kuin kotipaikkakunnalla, vai kaipaatko jotain? Postausideoina vain...Tsemppiä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todella parasta! Kiitos ideoista, näistä voisin todella kirjoitella joku kerta, koska juuri tällaisia kysymyksiä olen itsekin pyöritellyt päässäni jonkin aikaa... Kiitos vielä tsempeistä :)

      Poista