tiistai 25. kesäkuuta 2019

Olen heppahommissa Espanjassa


Kesäkuu onkin ollut erittäin hiljainen täällä blogin puolella, ja valitettavasti niin tulee vielä jatkumaan ainakin heinäkuun loppuun. Olen tällä hetkellä Espanjassa kesätöissä, joten aikaa ei kirjoittamiseen nyt ole. Tämäkin päivitys on puhelimella tehty ja tarkoitus onkin vain ilmoittaa, että mun kesän menoja voi seurata instagramista @pre.vivido . Sitä olen pyrkinyt päivittämään aktiivisesti! Espanjassa olen vielä vähän reilun kuukauden, joten palaillaan täällä blogin puolella sitten, kun olen jälleen Suomessa.


tiistai 7. toukokuuta 2019

Hetken kaikki oli hyvin


Kuvat ovat toissa viikon sunnuntailta. Käytiin toista kertaa tänä keväänä pellolla laukkaamassa ja siskoni pääsi ottamaan meistä kuvia. Ensimmäisille maasto-/peltolaukkakerralle laitoin Vitolle varmuuden vuoksi gramaanit. Se oli ehkä kuitenkin hieman turhaa, koska poika käyttäytyi tuttuun tapaan oikein kiltisti. Näissä kuvissa meillä on vielä martingaali, koska vaikka uskaltauduinkin jo luopumaan gramaaneista, halusin kuitenkin jotakin turvaa, jos Vito olisikin päättänyt ottaa enemmän kuumaa pellolla laukkaamisesta tai esimerkiksi naapurin lehmistä. Ollaan kavereiden kanssa vitsailtu siitä, että Vito näyttää näissä kuvissa ihan kenttähevoselta: ehkäpä juuri tuon martingaalin takia. 

Pitäisi kaikkiin kuvauksiin saada lehmät näköetäisyydelle, niin saisi yhtä ryhdikkäitä kuvia kuin tämä :D



Viime postauksessa kirjoitin, että ollaan päästy kunnolla taas palailemaan takaisin treeniin. Muutaman viikon ajan ehdinkin olla taas maailman onnellisin tyttö: päästiin Viton kanssa ottamaan maastossa laukkaa, ratsastamaan pellolla ja jopa osallistumaan ensimmäiseen kouluvalmennukseen sitten kesän. Pitkästä aikaa kaikki tuntui menevän niinkuin pitikin. Vito liikkui mielellään ja jalka ei reagoinut nostettuun rasitukseen. Onnea ei kuitenkaan ehtinyt kestänyt kauaa... 



Vappuaaton iltana suuntasin tallille mielessäni juoksuttaa Vito nopeasti kentällä. Ruuna kuitenkin tuli minua tarhassa vastaan todella rajusti ontuen ja nopea tallikäynti venyi monen tunnin huoleksi ja odottamiseksi. Nähtyäni sen ontumisen olin aivan varma, että jalka on vähintään murtunut ja mielessäni ehti risteillä kaikki mahdollinen aina lopettamiseen saakka. Laitoin heti viestiä tallinomistajalle, joka tuli myös katsomaan Vitoa. Tunnusteltiin kaikki jalat läpi, mutta mikään ei tuntunut normaalistapoikkeavalta. Jalka, jota Vito ontui oli selkeästi oikea etunen, eli juuri se "terve" etujalka. Seuraavaksi soitin töihin ja kysyin neuvoa sieltä. Lähetin videonkin ja sain varmankuuloisen vastauksen: ontuma tulee kaviosta. 



Hetken kuluttua sain kiinni myös eläinlääkärin. Puhuttiin puhelimessa ja sain vahvistuksen epäilyyn: ontuma tuli kaviosta. Eläinlääkäri epäili kahta vaihtoehtoa: joko kyseessä olisi kaviopaise tai sitten kavioluun murtuma. Eläinlääkäri kertoi myös olevansa kiinni klinikalla, niin että pääsisi katsomaan jalkaa aikaisintaan kuun lopulla. Hän ehdotti kuitenkin myös kengittäjälle soittamista, jotta saataisiin ammattilainen kokeilemaan kaviota mm. pihdeillä. Olin aika varma, että kengittäjä saattaisiin paikalle vasta muutaman päivän kuluttua, koska päiväksi osui juuri vappuaatto... Olin aivan hämmästynyt, kun tallinpitäjä soitti kengittäjälle ja ilmoitti sitten minulle kengittäjän pääsevän paikalle vaikka heti. 



Hetken kuluttua kengittäjä olikin jo katsomassa kaviota. Selvää paisekohtaa ei kaviossa näkynyt, mutta pihdeillä löydettiin kohta, jota Vito aristi rajusti. Kengittäjä vuoli kohtaa ohuemmaksi, muttei kuulemma uskaltanut lähteä avaamaan sitä, sillä selkeää kohtaa ei näkynyt. Tehtiin jalkaa haude, annettiin Vitolle kipulääkettä ja jätettiin se karsinaan seisomaan. Seuraavana päivänä Vito pääsi kuitenkin jo pihalle, koska se riehui enemmän tallissa yksin kuin tarhassa. Haudetta vaihdettiin joka päivä ja samalla Vito sai kipulääkettä lisää. Viisi päivää Vito ontui ihan kunnolla ja olin jo varma, ettei jalka parane ollenkaan. Sunnuntaina tallille mennessäni käveli Vito tarhassa vastaan kuitenkin jo hyvin. Se varasi painoa myös oikealle jalalle ja astui sille ihan kunnolla. 



Samana iltana kengittäjä kävi taas katsomassa jalkaa. Aiemmin kengättömänä elänyt Vito kengitettiin nyt edestä ensimmäistä kertaa. Kenkä tukee nyt kaviota ja sen on ainakin tarkoitus ennaltaehkäistä, ettei Vito jatkossa astuisi mihinkään mikä voisi mahdollisesti aiheuttaa kaviopaiseen. Kaviosta ei kuitenkaan edellenkään löytynyt paisetta, jota olisi ollut mahdollista puhkaista. Tällä hetkellä epäilläänkin siis pelkkää mustelmaa/ruhjetta, joka on johtunut esim. maastossa kiveen astumisesta. Tämä tuntuu todennäköiseltä vaihtoehdolta, koska muutama viikko sitten maastoiltiin heti seuraavana päivänä kavioiden vuolusta. Jo silloin maastossa tunnustelin Viton ontuvan ravissa, mutta ajateltiin sen olevan vain kavioiden arkomista vuolun jäljiltä, varsinkin kun ontuma lakkasi ja Vito liikkui taas kaikissa askellajeissa puhtaasti muutamaa päivää myöhemmin. 



Nyt rajusti alkaneesta ontumasta on kulunut tasan viikko. Vito ei enää onnu käynnissä ja varaa painon tasaisesti molemmille etusilleen. Eilen juoksuttaessani sitä, se kuitenkin ontui vielä "paisejalkaa" ravissa sisäjalkana. Siinäkin se ravasi aina hetken puhtaasti ja sitten taas hetken arkoen. Seuraillaan tilannetta ja toivotaan, että tämä nyt paranisi vain levolla tai muuten on oltava taas yhteydessä eläinlääkäriin. Vito näyttää onneksi todella selkeästi aina, kun siihen sattuu, joten ei tule vahingossakaan liikutettua hevosta, joka on kipeä. Tänään Vito sai kokonaan vapaan ja huomenna katson taas, miten se liikkuu liinan päässä. 



Kyllä alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään tämä jatkuva saikkuileminen... Varsinkin, kun hetken menee aina niin hyvin ja sitten tuleekin taas jo seuraava isku vasten kasvoja. Haluaisin niin kovasti jo päästä treenailemaan kunnolla parhaan pojan kanssa, mutta katsotaan nyt tuleeko siitä koskaan mitään, jos meno jatkuu aina tällaisena. Olisipa varaa harrastaa isommassa mittakaavassa, kun tällä hetkellä tilanne on aina se, että jos oma hevonen saikkuilee, ei ratsastamaan pääse kuin jotakin satunnaisia kertoja joskus ja jouluna. Pitäisi vain yrittää pysyä positiivisena, mutta se on välillä niin vaikeaa, kun siihen rakkainpaan hevoseen koskee, eikä voi itse tehdä muuta kuin parhaansa: joka ei tunnu ikinä riittävän. 

Suuri, suuri, suuri KIITOS kuuluu kuitenkin kaikille ihanille, ammattitaitoisille ja avuliaille ihmisille, joita ollaan Viton kanssa saatu elämäämme. Ilman tällaista tukijoukkoa olisin vielä paljon kädettömämpi kuin nyt, haha. 




Viime postauksessa sanoin, etten enää ratsasta miedän Kiefferillä... Hupsista keikkaa, mikäs se näissäkin kuvissa on siellä selässä?

Rakkaista rakkain ♥

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Takaisin treeniin


Ollaan taas päästy Viton kanssa tekemään enemmän hommia nyt kun lumet ovat alkaneet sulamaan ihan kunnolla. Tässä vähän aikaa sitten maastot olivat todella hyvässä kunnossa ja päästiin menemään ravia ihan kunnolla ja pitkiä pätkiä. Tällä hetkellä ei puolestaan uskalleta maastoon oikeastaan kuin vain kävelemään, koska tiet ovat niin pehmeitä ja märkiä, että riski routakuoppaan astumisesta on liian suuri... Onneksi kenttä on sulanut nyt oikeastaan kokonaan ja vaikka se onkin vielä märkä, pystyy siinä kuitenkin ratsastamaan jo ihan kivasti. 



Nyt kun pohjat alkavat vihdoin olla ratsastuskunnossa, ilmaantui meille taas satulapulmia. Vanhemmat lukijat saattavat muistaa tämän postauksen, jonka julkaisin vähän yli vuosi sitten. Postauksessa kirjoitin siitä, kuinka Viton oma Kieffer Wien oli jäänyt sille liian kapeaksi ja kuinka minun oli mahdotonta istua satulassa kunnolla. Vuosi sitten vaihdoin Vitolle Eltonin vanhan Albion K2 -yleissatulan, jonka jälkeen hevonen liikkui paremmin ja oma istuntani parani huikeasti. Syksyllä Viton jäätyä saikuille, vaihdoin kuitenkin takaisin sen oman Kiefferin Wienin, koska Albion oli taas jäänyt sille liian leveäksi. Kiefferillä olemme sitten ratsastaneet syksystä lähtien, vaikka olenkin koko ajan ollut tietoinen siitä, että se on huonoin mahdollinen satula omalle istunnalleni. En kuitenkaan nähnyt mitään järkeä uuden satulan ostossa hevoselle, joka saikkuilee jännevamman takia. 

Ensimmäinen laukannosto sitten syyskuun. 


Uuden satulan hankkiminen on nyt tullut ajankohtaiseksi, kun Vito on alkanut palailemaan saikulta. En itse tahdo tietoisesti pilata istuntaani enempää satulalla, jossa en pysty istumaan kunnolla. Kaikki 90-luvun Kieffereillä ratsastaneet voivat varmaan samaistua tähän, haha. En sano, että istuntani olisi erityisen hyvä jollain muulla satulalla, mutta voin sanoa, että tuo Kieffer ei ainakaan sovi minulle yhtään, vaikka se hevoselle onkin nyt ihan ok. Oma istuntani on tietenkin mennyt huonommaksi hevosen saikkuilessa, kun en luonnollisesti ole päässyt viettämään niin paljoa aikaa hevosen selässä kuin aikaisemmin. 




Viime viikolla laukattiin ensimmäistä kertaa sitten syyskuun. Viikko sitten vähän vauhdikkaamman ravimaaston jälkeen kerroin Instagramissani, että ensimmäisen kerran kun laukataan, saa Vito päälleen gramaanit tai ainakin martingaalin. Viisana ihmisenä päätin sitten kuitenkin kokeilla laukkaa päivänä, jolloin ratsastin ilman kunnollista satulaa ja jalustimia. Tähän vielä plussana hevonen, joka ei ollut liikkunut ratsain kuuteen päivään minun ollessa kipeänä. Oletetusti Vito oli hieman liian innokas, kun vihdoin pyysin siltä laukkaa. Hienosti se kyllä totteli, eikä tuhmaillut yhtään. Laukkaa otettiin ihan vain muutaman noston verran, koska Vitolla ei tietenkään ole vielä tarpeeksi lihasta saatikka kuntoa laukata niin pienellä alueella kuin meidän tallimme kenttä on. Laukkaa otetaan varmasti enemmän sitten, kun maastot kuivuvat, niin päästään kohottamaan kuntoa ja laukkaamaan pidempää pätkää. Olettaen nyt, että jalka pysyy hyvänä, eikä reagoi lisääntyvään rasitukseen. 



Satula-asiaan palatakseni, tilasin tässä lähiaikoina sovitukseen kolme satulaa. Valitettavasti niistä yksikään ei ollut Vitolle sopiva ja kaikki lähtivät takaisin liikkeeseen. Sovituksessa olleen Prsetige Top Dressage -koulusatulan olisin mielelläni voinut pitää: siinä oli aivan ihana istua! Sen paneelit eivät valittevasti kuitenkaan mukailleet Viton selkään, joten ei sitä tietenkään voitu pitää. Valmentaja ehdotti meille kokeiluun Prestige Doge satulaa, jossa on ilmeisesti Top Dressagea suoremmat(?) paneelit. Tämä satula on kuitenkin aika hintava, joten pitää nyt oikeasti katsella joitakin muitakin vaihtoehtoja ja toivoa, että löydetään sopivan hintainen ja ennen kaikkea sopiva satula. Siihen saakka voidaan varmasti hölkkäillä tällä kuvissakin näkyvällä iki-ihanalla lampaankarvasatulalla. 



Tällä viikolla eläinlääkäri kävi antamassa Vitolle tehosterokotuksen. Laitetaan Vitolle nyt rokotukset kuntoon, jos vaikka pästäisiin joskus käymäänkin jossain tallin ulkopuolella. Sitä ennen olisi kuitenkin selätettävä ikuisuusongelma eli lastaamisen opettelu. Tämä vain pyörii tekemättömien asioiden listalla, vaikka olisikin todella tärkeä opeteltava asia. Toteutus on vain niin vaikeaa, kun omaa koppia saatikka vetoautoa ei löydy. Minulla tai muillakaan perheenjäsenilläni ei ole pikku e:tä, joten kopin vetäminenkään ei käytännössä onnistuisi. Toivon kuitenkin keksiväni keinon opetella lastaamista viimeistään kesällä, koska se nyt vaan on sellainen asia, joka olisi oikeasti hyvä sujua. 

Näitä kuvia katsoessa huomaa kyllä, että kuski olisi istuntavalmennuksen tarpeessa, haha.


Sirkusponi



Kuvat ovat sunnuntailta, kun ihana siskoni kävi kuvaamassa meitä ♥

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

En vaihtaisi tätä edes miljoonaan










Olen koko tämän kuukauden tuskastellut blogiin kirjoittamisen kanssa. Tuntuu, että asiaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta fiilistä kirjoittaa taas ei. Mielipidepostauksiinkin riittää ideoita, mutta en ole jaksanut valmistella postauksia, saatikka kirjoittaa niitä. Halusin nyt kuitenkin jotakin julkaista tässäkin kuussa, joten mikäpä parempaa kuin jakaa nämä Olgan ottamat kuvat meistä viime kuulta. Tämä poni on täyttä kultaa. Juuri niin kuin otsikkokin sanoo. 

torstai 28. helmikuuta 2019

Karuselli

Ehdottomasti lempparikuva koko päivältä.



Totuus kuvien takaa: kuomat, haha...














Ystäväni Jyväskylästä oli meillä käymässä tässä vähän aikaa sitten. Viisi päivää meni silmänräpäyksessä mm. talleillun merkeissä. Käytiin ratsastamassa niin Vitolla ja Hartsalla kuin myös ihan ratsastustunnillakin. Viton ja Hartsan kanssa käytiin rento maastolenkki, kun taas ratsastustunnilla jouduttiin ihan kunnolla hommiin. Itsehän menin tunnilla tippumaan kokonaiset kaksi kertaa, mutta aiheesta saatan kirjoittaa ihan oman postauksensa, joten en lähde nyt avaamaan asiaa sen enempää. Viton kanssa ravailin taas maanantaina: tällä kertaa en niin hyvällä menestyksellä. Vito liikkui kyllä ihan puhtaasti, mutten itse uskaltanut sitä ratsastaa tarpeeksi eteen, jolloin se jäi koko ratsastuksen ajaksi todella tyhjäksi edestä. Nyt meillä on taas mennyt melkeinpä kaikki pohjat siihen kuntoon, etten niillä uskalla ottaa ravia. Vito onkin ollut nyt muutaman päivän lomalla, kun en sen kanssa ole uskaltautunut edes maastoon: Vitolla kun ei niitä kenkiä ole ja kaikki paikat ovat ihan peilijäätä... 

Ratsastuksen sijaan ollaan kuitenkin tehty jonkin verran hommia maastakäsin. Yksi päivä minua harmitti hirmuisesti, kun satuin juuri hevosten ruoka-aikaan tallille, enkä olisi millään halunnut keskeyttää Viton heiniensyöntiä. Kaiken lisäksi jouduttiin tekemään hommia tarhassa, sen ollessa kaikista parhaassa kunnossa. Kuitenkin alkuun petetyn näköinen Vito ei olisi lopussa laskettuani sen vapaaksi millään malttanut palata heinille. Siitä jos jostain tietää, että hevosella oli hauskaa, kun edes ruoka ei kiinnosta niin paljoa kuin hommien jatkaminen. 

Näihin kuviin palatakseni: eikö niistä tullutkin upeita? Olen aina innoissani kun puhutaan mekkokuvien ottamisesta, mutta tällä kertaa olin myös hieman skeptinen. Viisi kuukautta saikkuillut hevonen, jolla ei ole lihaksen lihasta ja keväinen ilma, jolloin kaikki on hieman nuhjuista ja inhottavaa, ei kuulostanut parhaalta mahdolliselta yhtälöltä onnistuneisiin mekkokuviin. Ystäväni sai kuitenkin napattua aivan uskottamia kuvia näissä olosuhteissa: en voisi olla yhtään tyytyväisempi! 

Johonkin kuitenkin pitää aina tarttua ja nyt saan syyttää ainoastaan itseäni... Muistelin kaksi vuotta vanhan vanhojen tanssi -mekkoni olleen sen verran pitkä, ettei helman alta näkyisi kenkiä: niinpä päädyin valitsemaan jalkaani kuomat. Kuvia ottaessa ja etenkin niitä jälkeenpäin katsoessa kuitenkin paljastui, että kuomat näkyivät alta häiritsevän paljon. Tästä syystä olen niitä koittanut parhaani mukaan muokata pois osasta kuvista. Koska en todellakaan ole tässä hommassa aloittelijaa parempi, on jälkikin sen mukaista. Olen silti sitä mieltä, että nämä muokkaukset peittoavat alta paistavat kuomat, mutta tiedostan että joku muu olisi osannut tehdä työn varmasti paljon siistimmin, haha. 

.
.
.

Mitä mieltä olet kuvista? Löytyikö lempparikuvaa?