maanantai 21. tammikuuta 2019

Hevoshommissa Saksassa

Kuvassa näkyy ylätallia ja kenttää pensasaitoineen

Olisikohan vihdoin aika kirjoitella tarkemmin reissustani Saksaan? Olin viime vuoden elokuussa kahdeksan päivän reissussa Wangelsissa tutustumassa isomman maailman hevoskulttuuriin. En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä reissusta, vaikka sitä olenkin jo pitkään lupaillut. Nyt kuitenkin yritän palata viitisen kuukautta ajassa taaksepäin ja muistella parhaani mukaan millaista oli olla tutustumassa ulkomaalaiseen hevoskulttuuriin. Postausta kuvittamassa puhelimella otettuja kuvia kyseiseltä reissulta.


Pääsin tallille tutustumaan sen aikaisen valmentajani suhteilla. Kyseinen talli on siis myyntitalli Wangelsissa melkein Itämeren rannikolla. Suomesta lennettiin ensin Riikaan, jossa konetta vaihdettiin ennen loppumatkaa Hampuriin. Wangels itsessään oli todella pieni ja suloinen maalaiskylä, jonne Hampurin lentokentältä oli matkaa noin 120 kilometriä. Talli taas jakautui kahteen osaan, joihin molempiin kuului pitkä käytävä täynnä karsinoita hevosineen molemminpuolin käytävää. Suurimmalla osalla hevosista oli karsinassaan ikkunasta, josta ne pystyivät halutessaan kurkkimaan pihalle. Lämpimillä ilmoilla ikkunat olivat tietenkin auki, mutta talven tullen ne kuulemma suljetaan, jotta hevoset tarkenevat sisällä. Alakäytävällä kaikki hevoset olivat joko myynnissä olevia hevosia, myyntiin tulevia nuoria tai siitosoreja, kun taas yläkäytävällä asusti myös yksityishevosia ja eläkehevosia. Tallia ympäröi isot laitumet, jossa nuoret hevoset tarhasivat laumoissa. Kentällä ratsastaessa pystyi horisontissa näkemään meren ja sateen yllättäessä käytössä oli iso maneesi, sekä pienenmpi, lähinnä juoksutukseen tarkoitettu halli. 


Itse asuin tämän reissun ajan tallimestarin kellarissa. Kuulostaa ehkä vähän hämärältä, mutta kysessä oli siis ihan oikea huone kylpyhuoneineen. Talliin mentiin aamulla seitsemän aikoihin, jolloin karsinat oljitettiin ja hevosille jaettiin heinät ja kaurat. Tämän jälkeen käytiin yleensä syömässä aamupala, jonka jälkeen loppupäivä lähinnä liikutettiin hevosia ja laitettiin niitä valmiiksi ostajille. Muutama hevonen vietiin joka päivä pihalle tarhailemaan, kun taas loppuja liikutettiin parhaimman mukaan joko ratsain, irtojuoksuttaen tai liinassa juoksuttaen. Kaikista nuorimmat hevoset juoksivat usein maneesissa irtona, kun taas jo vähän kokeneempia hevosia juoksutettiin liinassa ja harjoiteltiin selkäännousua. Jo sisäänratsastettuja hevosia liikutettiin lähinnä ratsain. Viikon aikana pääsin myös näkemään mm. hevosten astuttamista ja auttamaan eläinlääkärin tekemässä osto/myyntitarkastuksessa.


Ensimmäiset pari päivää liikutin hevosia juoksuttamalla, mutta kolmantena päivänä pääsin ratsastamaankin. En todellakaan odottanut pääseväni hevosten selkään koko reissun aikana, mutta yllätys oli tietenkin positiivinen. Loppuajasta sainkin ratsastaa 2-3 hevosta päivässä juoksutettavien lisäksi. Ratsuinani toimi aivan ihania hevosia, joita en kyllä oikein osannut alkuun ratsastaa. Saksalainen ratsastustapa poikkeaa mielestäni aika paljon siitä, miten itse olen tottunut ratsastamaan, joten alkuun minulla todella oli hieman vaikeuksia. Yksi ihana työntekijä neuvoi minua paljon, jolloin sain ihan erilaisen tuntuman hevosiin ja päivä päivältä yhteistyömme näiden hevosten kanssa parani paranemistaan. Yksi todella mielenkiintoinen asia jota pääsin seuraamaan ja vähän myös osallistumaan, oli juurikin nuorten hevosten kouluttaminen. Oikeastaan nuorten kanssa puuhailu oli jopa hieman pelottavaa: toisin kuin Suomessa, näitä nuoria alettiin käsittelemään vasta noin kolmevuotiaina, kun ne tulevat pellosta talliin. Suomessa varsoja taputellaan ja harjaillaan jo maitovarsasta, kun taas saksalaiset varsat elävät laitumella isossa laumassa nuoreksi hevoseksi asti, jonka jälkeen ne vasta tulevat talliin ja niitä aletaan käsitellä. Sanomattakin siis varmasti selvää, että nuoret saattoivat olla aika arvaamattomia ja pelokkaita. 

Alatallin pitkä käytävä

Muita eroja mitä huomasin suomalaisten ja saksalaisten tallien tavoissa oli mm. etteivät hevoset tarhailleet Saksassa ollenkaan. Karsinat olivat toki isompia kuin Suomessa, mutta silti tuntui vähän hurjalle, ettei suurin osa tallin hevosista käynyt pihalla muuten kuin liikutuksen aikana. Hevoset myös ruokittiin vain kaksi kertaa päivässä, kun taas Suomessa olen aina tottunut siihen, että hevoset saavat heinät vähintään kolme kertaa päivässä, yleensä useamminkin. Saksassa hevosille annettiin kerralla isot määrät heinää ja ne söivät myös olkea, jos heinä pääsi loppumaan ennen seuraavaa ruokintaa. En siis sano, että hevosilla olisi jotenkin huonommat oltavat kuin Suomessa: nämä ovat vain hauskoja huomioita, jotka pistivät suomalaiselle silmään. Yksi hauska ja erikoinen tapa, johon en ole Suomessa törmännyt oli se, että hevosten selkään noustiin jo sisällä. Kun Suomessa hevoset yleensä talutetaan pitkiäkin matkoja tallista aina kentälle saakka, Saksassa noustiin heti hoitopaikalla hevosen selkään ja ratsastettiin käytävää pitkin, pihan poikki kentälle tai käytävää pitkin suoraan maneesiin. Tämä oli erittäin kätevä tapa, voitaisiin ottaa käyttöön täällä Suomessakin, haha.

Hoitopaikka ja kaksi nuorta

Ennen tallille saapumista minulle oli kerrottu todella vähän minkäänlaista informaatiota mistään. Vasta maahan saavuttuani minulle selvisi, etteivät saksalaiset oikeastaan puhu englantia samalla tavalla kuin suurin osa suomalaisista puhuu. Tallilla oikeastaan kukaan ei puhunut englantia, enkä itse ymmärrä sanaakaan saksaa, mutta onneksi tallilla oli kuitenkin yksi suomalainen työntekijä, joka neuvoi minua kaikessa. Vaikka en oikein päässytkään juttelemaan muille, oli oloni kuitenkin koko ajan tervetullut ja kotoisa. Työpäivän jälkeen kokoonnuttiin usein istumaan iltaa tai syömään yhdessä. Koko talliporukka oli kuin yhtä perhettä ja hevosalan työ oli heille todella täysin elämäntapaa. Opin myös muutaman sanan saksaa, jotka muistan vieläkin! "Moin" on moi, "tschüss" tarkoittaa näkemiin ja "danke shön" kiitos paljon. 


Vaikka muistelenkin reissua nyt positiivisessa valossa, oli työnteko oikeasti myös rankkaa. Useana päivänä oltiin tallissa vielä yhdeksän jälkeen illallakin, vaikka oltiin tultu jo aamuseitsemään, eikä välissä ollut kuin aamupala- ja ruokatauko. Vaapapäiviäkin työntekijöillä ei ollut kuin yksi viikossa ja silloinkin täytyi käydä hoitamassa pakolliset hommat eli hevosten ruokinta ja karsinoiden kuivitus. Kaikki postauksen kuvat on otettu aurinkoisina päivinä, joita onneksi sattui reissuni aikana useita, mutta osasi Saksassa sataakin. Osa päivistä oli todella kylmiä, kaatosateen ja navakan, mereltä puhaltavan tuulen takia. Mutta niinhän se on, että rakkaudesta lajiin tätä hommaa tehdään. Itse olin viikon työnteon ja yli 20 tuntia kestäneen kotimatkani jälkeen niin poikki, että oli jopa ihan mukavaa olla menemättä tallille seuraavana päivänä. 

Tallikissat Whitie ja Brownie

Yksi asia mitä jäin vähän ikävöimään Suomeen palattuani oli Nasu-niminen hevonen. Nasu oli yksi hevosista, jota sain ratsastaa reissuni aikana ja joka opetti minulle niin lyhyessä ajassa todella paljon. Suomalainen tallityöntekijä kertoi minulle, että Nasu on aikoinaan ollut 160cm luokkien kilpahevonen, jolta valitettavasti meni takajalat, jonka vuoksi sen kisaura päättyi. Nykyään se viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviä päästen päivittäin tarhailemaan ponikaverinsa kanssa. Sain kunnian ratsastaa reissuni ajan tätä hevosta ja voin kyllä sanoa, että se jos mikä oli opettavaista. Nasu oli todella kiltti ja reilu hevonen, mutta osasi myös sanoa, jos en osannut ratsastaa sitä tarpeeksi hyvin. Reissuni viimeisenä päivänä päästiin Nasun kanssa ensimmäistä kertaa kentälle, kun aikaisemmin olin ratsastanut sitä vain maneesissa. Kentälle päästyämme huomasin Nasun koko olemuksen muuttuvan: se ryhdistäytyi ja liikkui heti todella innokkaasti ja rennosti. Ihan kuin kentälle jääneet esteet olisivat herättäneet muistot sen entisestä elämästä. Hyppyhommiin ei sentään ruvettu, mutta tehtiin paljon laukanvaihtoja, joista Nasu kuumui ihan kunnolla. Loppuun nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin ruunan laukata niin kovaa kuin se tahtoi: ja Nasu, se vaikutti niin onnelliselta, että meinasin oikeasti ruveta itkemään. Tuntuu vähän hupsulle sanoa, mutta Nasua on kyllä vähän ikävä edelleen... 


Kokonaisuudessaan reissu oli aika upea! Oli ihanaa vain lähteä jonnekin, kunnolla edes tietämättä minne oli menossa. Varsinkin kun perillä selvisi, että talliporukka oli ihan huippua, hevoset hienoja ja kaikki auttoivat ja opettivat mielellään, jolloin pääsin oppimaan niin paljon uutta. Olenko menossa takaisin Saksaan? Sitä ei ikinä tiedä, mutta nyt nähtyäni Saksan hevoskulttuuria päällisin puolin, haluaisin kovasti nähdä myös muiden maiden toimintatapoja ja talleja. Erityisesti olen haaveillut Espanjan talleille menosta tai Yhdysvaltojen kokemisesta, mutta katsotaan nyt mihin elämä vie. Iso kiitos kuitenkin kaikille, jotka mahdollistivat tämän reissun: kiitos. 

Nasun nenu ♥

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja kokemus! �� Ite oon miettinyt paljon, kuinka siistiä olisi käydä Saksassa työharjoittelussa - jahka hevosalalle pääsen opiskelemaan ;) Tai ihan muuten vaan!

    Lisäksi olisi mahtavaa käydä Italiassa tai Ranskassa tutustumassa heidän tapoihinsa tehdä ja toimia. Mutta ajatus USA:sta on aika villi... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kannattaa kyllä ehdottomasti mennä jos tulee tilaisuus. Haha, kyllä niitä villejäkin haaveita tarvitaan ;D

      Poista