keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Takaisin treeniin


Ollaan taas päästy Viton kanssa tekemään enemmän hommia nyt kun lumet ovat alkaneet sulamaan ihan kunnolla. Tässä vähän aikaa sitten maastot olivat todella hyvässä kunnossa ja päästiin menemään ravia ihan kunnolla ja pitkiä pätkiä. Tällä hetkellä ei puolestaan uskalleta maastoon oikeastaan kuin vain kävelemään, koska tiet ovat niin pehmeitä ja märkiä, että riski routakuoppaan astumisesta on liian suuri... Onneksi kenttä on sulanut nyt oikeastaan kokonaan ja vaikka se onkin vielä märkä, pystyy siinä kuitenkin ratsastamaan jo ihan kivasti. 



Nyt kun pohjat alkavat vihdoin olla ratsastuskunnossa, ilmaantui meille taas satulapulmia. Vanhemmat lukijat saattavat muistaa tämän postauksen, jonka julkaisin vähän yli vuosi sitten. Postauksessa kirjoitin siitä, kuinka Viton oma Kieffer Wien oli jäänyt sille liian kapeaksi ja kuinka minun oli mahdotonta istua satulassa kunnolla. Vuosi sitten vaihdoin Vitolle Eltonin vanhan Albion K2 -yleissatulan, jonka jälkeen hevonen liikkui paremmin ja oma istuntani parani huikeasti. Syksyllä Viton jäätyä saikuille, vaihdoin kuitenkin takaisin sen oman Kiefferin Wienin, koska Albion oli taas jäänyt sille liian leveäksi. Kiefferillä olemme sitten ratsastaneet syksystä lähtien, vaikka olenkin koko ajan ollut tietoinen siitä, että se on huonoin mahdollinen satula omalle istunnalleni. En kuitenkaan nähnyt mitään järkeä uuden satulan ostossa hevoselle, joka saikkuilee jännevamman takia. 

Ensimmäinen laukannosto sitten syyskuun. 


Uuden satulan hankkiminen on nyt tullut ajankohtaiseksi, kun Vito on alkanut palailemaan saikulta. En itse tahdo tietoisesti pilata istuntaani enempää satulalla, jossa en pysty istumaan kunnolla. Kaikki 90-luvun Kieffereillä ratsastaneet voivat varmaan samaistua tähän, haha. En sano, että istuntani olisi erityisen hyvä jollain muulla satulalla, mutta voin sanoa, että tuo Kieffer ei ainakaan sovi minulle yhtään, vaikka se hevoselle onkin nyt ihan ok. Oma istuntani on tietenkin mennyt huonommaksi hevosen saikkuilessa, kun en luonnollisesti ole päässyt viettämään niin paljoa aikaa hevosen selässä kuin aikaisemmin. 




Viime viikolla laukattiin ensimmäistä kertaa sitten syyskuun. Viikko sitten vähän vauhdikkaamman ravimaaston jälkeen kerroin Instagramissani, että ensimmäisen kerran kun laukataan, saa Vito päälleen gramaanit tai ainakin martingaalin. Viisana ihmisenä päätin sitten kuitenkin kokeilla laukkaa päivänä, jolloin ratsastin ilman kunnollista satulaa ja jalustimia. Tähän vielä plussana hevonen, joka ei ollut liikkunut ratsain kuuteen päivään minun ollessa kipeänä. Oletetusti Vito oli hieman liian innokas, kun vihdoin pyysin siltä laukkaa. Hienosti se kyllä totteli, eikä tuhmaillut yhtään. Laukkaa otettiin ihan vain muutaman noston verran, koska Vitolla ei tietenkään ole vielä tarpeeksi lihasta saatikka kuntoa laukata niin pienellä alueella kuin meidän tallimme kenttä on. Laukkaa otetaan varmasti enemmän sitten, kun maastot kuivuvat, niin päästään kohottamaan kuntoa ja laukkaamaan pidempää pätkää. Olettaen nyt, että jalka pysyy hyvänä, eikä reagoi lisääntyvään rasitukseen. 



Satula-asiaan palatakseni, tilasin tässä lähiaikoina sovitukseen kolme satulaa. Valitettavasti niistä yksikään ei ollut Vitolle sopiva ja kaikki lähtivät takaisin liikkeeseen. Sovituksessa olleen Prsetige Top Dressage -koulusatulan olisin mielelläni voinut pitää: siinä oli aivan ihana istua! Sen paneelit eivät valittevasti kuitenkaan mukailleet Viton selkään, joten ei sitä tietenkään voitu pitää. Valmentaja ehdotti meille kokeiluun Prestige Doge satulaa, jossa on ilmeisesti Top Dressagea suoremmat(?) paneelit. Tämä satula on kuitenkin aika hintava, joten pitää nyt oikeasti katsella joitakin muitakin vaihtoehtoja ja toivoa, että löydetään sopivan hintainen ja ennen kaikkea sopiva satula. Siihen saakka voidaan varmasti hölkkäillä tällä kuvissakin näkyvällä iki-ihanalla lampaankarvasatulalla. 



Tällä viikolla eläinlääkäri kävi antamassa Vitolle tehosterokotuksen. Laitetaan Vitolle nyt rokotukset kuntoon, jos vaikka pästäisiin joskus käymäänkin jossain tallin ulkopuolella. Sitä ennen olisi kuitenkin selätettävä ikuisuusongelma eli lastaamisen opettelu. Tämä vain pyörii tekemättömien asioiden listalla, vaikka olisikin todella tärkeä opeteltava asia. Toteutus on vain niin vaikeaa, kun omaa koppia saatikka vetoautoa ei löydy. Minulla tai muillakaan perheenjäsenilläni ei ole pikku e:tä, joten kopin vetäminenkään ei käytännössä onnistuisi. Toivon kuitenkin keksiväni keinon opetella lastaamista viimeistään kesällä, koska se nyt vaan on sellainen asia, joka olisi oikeasti hyvä sujua. 

Näitä kuvia katsoessa huomaa kyllä, että kuski olisi istuntavalmennuksen tarpeessa, haha.


Sirkusponi



Kuvat ovat sunnuntailta, kun ihana siskoni kävi kuvaamassa meitä ♥